Suomalaispelaaja teki jatkosopimuksen Frankfurtin kanssa!

– Katsoin kaikki vaihtoehdot läpi, mutta kun varmistui mahdollisuus palata Frankfurtiin vielä vuodeksi, sen jälkeen valintani oli selvä, kertoo Huff, joka sai kesän aikana tarjouksia sekä muilta euroseuroilta, myös Korisliigasta.
– Helppoa palata vanhaan seuraan. Ei pelkästään siksi, että seura, valmennus ja pelaajat ovat tuttuja, vaan myös arjen elämää helpottaa, kun tietää esimerkiksi ruokakaupan sijainnin ja mitä kautta sinne mennään, Huff hymyilee.
Huff siirtyi ranskalaisesta Le Portelista Frankfurtiin keväällä 2017 ja jatkaa joukkueessa nyt kolmannelle kaudelleen. Skyliners sijoittui kaksi vuotta sitten Bundesliigan kolmanneksi ja on sen jälkeen nuorentanut joukkuettaan ja kuulunut liigan keskikastiin. Kokeneella Huffilla on joukkueessaan vastuullinen rooli henkisenä johtajana.
– Heitän kolmosia, puolustan ja ohjeistan äänessä. Koska pelaamme ensi kaudella Eurocupia ja pelejä on paljon, nuorten pelaajien on päästävä nopeasti pelirytmiin. Koitan tehdä parhaani, että näin tapahtuu, Huff kommentoi rooliaan.
Skyliners pelaa Eurocupin alkulohkovaiheessa Fiat Torinon (Italia), Sasu Salinin Unicaja Malagan (Espanja), Lietuvos Rytas Vilnan (Liettua), Mihailo Pavicevicin valmentaman KK Mornar Barin (Montenegro) ja UNICS Kazanin (Venäjä) kanssa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu