Suomalaispainija oli liian painava punnituksessa – näin kilot karisivat: ”Kävin viimeksi 10 vuotta sitten saunassa”

Painin kilpasysteemi muuttui täksi kaudeksi. Uudessa systeemissä kilpaillaan kahtena päivänä, ja nyt painijat joutuvat astumaan vaa’alle molempien kisapäivien aamuina. Ennen painijat punnittiin otteluja edeltävänä päivänä.
Uusi systeemi aiheutti ongelmia suomalaiselle Petra Ollille torstaiaamuna.
– Hyppäsin tänä aamuna puntariin ja katsoin, että jahas, 65,2 kiloa. Ei hemmetti, tässä pitää laittaa jumppakamat vielä ennen puntaria niskaan, Olli kertasi aamun tapahtumia Yle Urheilun mukaan.
65-kiloisten sarjassa painiva Olli jumppasi, mutta mittari näytti senkin jälkeen ylipainoa, 65,05 kiloa. Tuomari kehotti sen jälkeen Ollia menemään saunaan.
– Olen viimeksi käynyt kymmenen vuotta sitten saunassa, Olli sanoi.
Saunassa käymisen jälkeen ongelmat jatkuivat. Kun Olli puki trikoita jalkaansa, ne ratkesivat kriittisestä paikasta ihon nihkeyden seurauksena.
– Siinä joutui vähän käsiä pidellen mennä puntarille, hän naurahti ja kertoi, että tuomari oli vielä ihmetellyt tämän peittelyä.
– Sanoin, että katso sitten sinne! Hän oli ihan, että sori, sori, sori! Olli nauroi.
Olli kohtasi torstaiaamuna valkovenäläisen Kristina Fedarashkan ja kukisti tämän selvin 9-1-lukemin. Illan semifinaalissa Olli saa vastaansa bulgarialaisen Viktoria Bobevan.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Suomalaislegendan poika solmi ensimmäisen veikkausliigasopimuksensa
- Suomalaistähdet veivät Floridan jo voiton päähän
- Video: Alkoholia, suomalaiskannattajia ja limusiiniajelu – Amanda Harkimo saapui Pietariin
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat