Suomalaismiehillä epäonnea sprinttikilpailussa

Lahden maailmancup jatkui lauantaina perinteisen hiihtotavan sprinteillä. 12 suomalaista selvitti tiensä karsinnasta erävaiheeseen. Päivän parhaat suomalaissijoitukset olivat Kerttu Niskasen 11:s sija ja Ville Ahosen 15:s sija.
Niskanen varmisti sprinttisijoituksensa myötä maailmancupissa vähintään kolmossijan ja taistelee huomenna normaalimatkojen kokonaiskilpailun voitosta yhdysvaltalaista Jessie Digginsiä vastaan.
– Tulee varmasti tiukka kisa. Varmasti taistelemme ihan loppuun asti kokonaiskilpailun voitosta. Diggins ei taatusti anna periksi, Niskanen pohti Hiihtoliiton tiedotteessa.
Suomalaismiehet esiintyivät vahvasti sprintin karsinnassa, kun Niilo Moilanen oli peräti karsinnan kolmas ja Olli Ahonen kymmenes. Erävaihe tarjoili kuitenkin epäonnea, kun Moilanen kaatui J-mutkan jäisessä sisäkurvissa.
– Kurvi oli ihan jäällä ja sukset lähtivät alta. Meni kyllä ihan omaan pikkiin. Olen pettynyt, olisi ollut hienoa antaa parasta kotiyleisölle, pohti ensimmäistä kertaa Salpausselän kisoissa hiihtänyt Moilanen.
Samassa rytäkässä kaatui myös Ville Ahonen.
– Ottaa rajusti päähän, en kerennyt yhtään reagoida (Niilon kaatumiseen). Olin todella hyvillä paikoilla ja suksi oli todella liukas. Hiihto tuntui tosi hyvältä, Ahonen kommentoi.
Maastohiihdon maailmancup huipentuu sunnuntaina Lahdessa 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailuilla.
Elisa Viihde Viaplay ja V sport kanavillaan esittävät Salpausselän kaikki tapahtumat suorina lähetyksinä.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Max Verstappen kaasutteli jälleen ylivoimaiseen voittoon
- Max Verstappen paalupaikalta Barcelonan kilpailuun
- Vegas aloitti NHL-finaalit selvällä voitolla
- Viaplaylla todellinen superviikonloppu – NHL-finaalit alkavat, F1, FA Cup ja paljon muuta
- Rajoja rikkovat urheilupodcastit tavoittavat ennätysyleisöjä
- Sevilla juhli Eurooppa-liigan voittoa
- Dallasin suomalaisille raju pettymys – Vegas tyrmäysvoitolla finaaliin
- Everton selvisi pälkähästä – Leicester ja Leeds putosivat
- Max Verstappen Monacon ruhtinas
- Max Verstappen Monacon GP:n paalupaikalle