Suomalaiselta jalkapallon perinneseuralta vihdoin valoisia uutisia
Kuva: Getty Images
Kaikkien aikojen parhaisiin suomalaisseuroihin yhdeksällä jalkapallomestaruudellaan kuuluva FC Haka on paininut jo vuosikymmenen pahoissa talousvaikeuksissa.
Nyt Ykkösessä kuudetta kauttaan aloittavan valkeakoskelaisseuran johdolta kuuluu valoisampia uutisia. Seuran tilikausi 2017 päättyi marraskuun lopussa.
– Tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan tulos olisi moneen vuoteen ensimmäisen kerran positiivinen ja oma pääoma sellaisenaan myös selkeästi positiivinen. Kaikki isommat velat vuosien takaa on järjestelty tai maksettu, FC Haka Oy:n puheenjohtaja Marko Laaksonen kertoo seuran verkkosivuilla.
Loppuvuodesta tehdyn Led-tauluinvestoinnin myötä odotetaan jatkossa myös myynnin kasvua.
– Suunta on edelleen oikea ja seura vahvistuu koko ajan. Mukaan rakentamaan vahvaa tulevaisuutta tarvitaan ja halutaan lisää eri alojen ammattilaisia ja intohimoisia hakalaisia, Laaksonen alleviivaa.
LUE MYÖS:
- Eurooppa-liigan liigavaihe päätökseen
- Käsipallon EM-kisojen välieräjoukkueet selvillä
- Valtteri Bottas pääsi irti F1-testeissä
- Johanna Matintalo juhli ensimmäistä maailmancupin voittoaan
- Johanna Matintalo paras suomalainen sprintissä
- Naisten parisprinttikaksikko kolkutteli palkintopallisijoja
- Konsta Helenius taas pisteille
- LIV Golf täydentää Viaplayn golf-tarjontaa
- Suomen joukkueet maailmancupiin ja lentomäen
- Unitedista Manchesterin herra