Suomalainen SM-sarjavalmentaja menehtyi 54-vuotiaana

Suomalainen koripalloperhe on vastaanottanut suru-uutisen. Niin pelaajana kuin päävalmentajanakin Suomen pääsarjatasolla vaikuttanut Timo Hakamaa on nukkunut pois pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana 54 vuoden iässä.
Kauhajoella koripallo-oppinsa saanut Hakamaa pelasi koripallon miesten SM-sarjaa vuosina 1985-1989 Salon Palloilijoissa ja 1993-1994 Forssan Alussa. Hakamaa pelasi pääsarjaurallaan 132 ottelua 10,0 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla. Lisäksi hän mm. voitti I divisioonan korikuninkuuden vuonna 1985.
Päävalmentajauransa Hakamaa aloitti kaudella 1995-96, jolloin hän johti Forssan Alun SM-sarjan puolivälieriin. Sittemmin Hakamaa ehti päävalmentajauransa aikana valmentaa miesten I divisioonassa ja SM-sarjassa karkkilalaista Högfors Teamia/Team Componentaa, Namika Lahtea sekä Kauhajoen Karhua.
Hakamaan valmentamista joukkueista menestyksekkäin oli Namika Lahti, joka voitti Suomen cupin sekä SM-pronssia.
Pitkäaikaisesta sairaudestaan huolimatta Hakamaa valmensi aina viime hetkiinsä asti junioreita.
Pelaamisen ja valmennuksen ohella Hakamaa toimi useissa luottamustehtävissä koripallon parissa, mm. Koripalloliiton valtuuston jäsenenä.
Hakamaan kunniaksi järjestettiin Kauhajoella elokuussa Hakis-turnaus, jonne saapui Hakamaan entisiä pelitovereita ja valmennettavia uran eri vaiheilta.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi finaaliin
- Kasperi Kapanen sysäsi Dallasin kuilun partaalle
- Carolina piti finaalihaaveensa elossa – Sebastian Aho maalinteossa
- Lando Norris voittoon Monacossa
- Suomalaistähdet veivät Floridan jo voiton päähän
- Dallasille tappio – Roope Hintz loukkaantui
- Leijonien kisat päätökseen – MM-kisoissa jymy-yllätys
- Tottenham valloitti Eurooppa-liigan
- Leijonat päätti alkulohkon voittoisasti – puolivälierävastus selvillä
- Leijonat kaatoi Kanadan