Pelaajalegenda Pekka Rautakallio oli aikanaan yksi ensimmäisiä suomalaisia NHL:ssä. Hän pelasi taalaliigassa kaudet 1979-82. Miehen NHL-ura ajoittuu siis vuosiin, jolloin eurooppalaisia ei katsottu rapakon takana hyvällä.

– NHL:ssä pelaajat arvostivat liigana NHL:nä todella korkealle. Kun eurooppalainen pelaaja tuli NHL:ään, niin piti todistaa jokaisessa harjoituksessa, pelissä ja tilanteessa, että kuulut sinne ja että olet tarpeeksi hyvä ja voit olla siellä, Rautakallio kertoo Suplan NHL Playoffs – Kohti Stanley Cupia -podcastissa.

Rautakallio kuitenkin otti paikkansa Atlanta Flamesissa heti.

– Meillä oli yksi kovimmista joukkueista nimenomaan hanskapuolella. Meillä oli 4-5 raskaan sarjan kaveria, eli peli oli aika rauhallista ja sain olla rauhassa. Minulle sanottiin, että et sitten tappele, vaan nämä kaverit hoitavat. Sanoin, että jos paikka tulee, niin hoidan sen itse. Tilanteita tuli, mutta ennen kuin ehdin kissaa sanoa, niin omat kaverit tulivat, hän muistelee.

Eurooppalaisviha laantui Rautakallion otteiden myötä.

– Kun kaverit alkoivat nähdä, että tästä kaverista on hyötyä, voitamme pelejä, hän syöttää ja saamme tehdä maaleja, niin ilmapiiri alkaa muuttua.

Etenkin sitten, kun Flames muutti Calgaryyn, sai Rautakallio lopullisen hyväksynnän.

– Taito on aina se, mitä Kanadassa arvostetaan! Kanadalainen mentaliteetti on peräänantamaton, ei oteta sivuaskelia, ollaan rehellisiä ja urheilullisia. Siitä lähdetään. Jos esiinnyt näin, olet yksi osa isoa kokonaisuutta, Rautakallio opastaa.

Kyseinen podcast on kuunneltavissa Suplassa.