Katso video: Stanley Cup klassikoiden satoa: hetki, jonka Esa Tikkanen haluaisi unohtaa
Esa Tikkanen on yksi kautta aikojen parhaista ja menestyneimmistä suomalaisjääkiekkoilijoita. Värikäs Tikkanen oli monessa mukana, kuten lukuisat tarinat ja videopätkät osoittavat. Hän osasi myös olla mukana menestyksessä: Edmonton Oilersin riveissä ”Tiki” voitti neljä Stanley Cupia ja Rangersissa yhden. Hän oli lisäksi mukana häviämässä finaalia Detroitille kesällä 1999 Washingtonin paidassa.
Washington hävisi avausottelun Detroitissa niukasti 1-2. Toisessa ottelussa Washington oli jo 3-1 ja 4-2 johdossa. Detroit kavensi kolmannessa erässä ja kun erää oli jäljellä alle kymmenen minuuttia, tuli hetki, jonka Esa Tikkanen varmasti haluaisi unohtaa. Hän pelasi loistavasti itsensä vapaaksi ja teki tutun valelaukauksen, jolla hän harhautti sekä puolustajan että maalivahti Chris Osgoodin. Edessä oli tyhjä maali, mutta Tikkanen taittoi siirron niukasti ohi takatolpasta.
Mikäli kiekko olisi mennyt maaliin, kun koko täysi Joe Louis -areena odotti, olisi Washington siirtynyt 5-3 johtoon ja todennäköisesti otteluvoittoon. Tämän jälkeen Detroit tasoitti ja vei ottelun jatkoajalle, jonka ratkaisi Red Wingsin kuuluisan ”Grind Linen” sentteri Kris Draper.
Tämän jälkeen Vladimir Konstantinovin kohtalon innoittamana Detroit ei enää irrottanut otettaan Stanley Cupista vaan vei myös kaksi vierasottelua nimiinsä ja samalla NHL:n mestaruuden kaudella 1998-99 toisen kerran perättäin.
Nämä voitot pystyi seuraamaan Viasatin ja Viaplayn kanavilta maanantaina ja tiistaina. Loppuviikolla on joka päivä esillä suomalainen Stanley Cup -finalisti: keskiviikkona Jere Lehtinen Dallasin joukkueessa, torstaina Jussi Markkanen Edmontonissa, perjantaina Teemu Selänne Anaheimissa sekä lauantaina ja sunnuntaina Valtteri Filppula Detroitissa.
Katso Esa Tikkasen missattu maali tästä:
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Uusi vapaa urheilukanava Viaplay TV aloittaa lähetykset tällä viikolla
- Erling Haalandin maalivire sai jatkoa
- Liverpool palasi voittojen tielle
- Hiihdon Suomen Cup starttasi Vuokatissa
- Viaplay Talvi starttaa Vuokatin Suomen Cupilla
- Liverpoolin tuskalle jatkoa – nyt tuli lähtöpassit cupista
- Toronto nousi voiton päähän World Seriesin voitosta
- Leevi Meriläinen loisti Ottawan maalilla
- Lando Norris nousi MM-sarjan kärkeen
- Liverpoolille jälleen tappio