Sokea shakkikomeetta suljettiin kilpailuista jo toistamiseen – epäillään huijauksesta
Kuva: Getty Images
Norjalainen Stein Tholo Bjørnsen nousi kolmisen vuotta sitten pieneksi sensaatioksi kotimaassaan. Hän nousi raketin lailla maan shakin huipulle ja otsikoita ei ainakaan pienentänyt se, että Bjørnsen on käytännössä täysin sokea.
Nopea oli myös Bjørnsenin pudotus huipulta. Tuntemattomuudesta shakkimestaruuskisoihin vuonna 2015 ilmestynyt mies voitti sensaatiomaiset 66 ottelua peräjälkeen ja tämä alkoi herättää epäilyksiä Norjan shakkiliitossa, joka käynnisti tutkimukset ja tuomitsi niiden pohjalta Bjørnsenin kahden vuoden kilpailukieltoon huijauksesta keväällä 2016.
Kilpailukielto päättyi tammikuussa ja nyt 52-vuotias Bjørnsen palasi laudan ääreen saman tien. Nyt pelit on kuitenkin toistaiseksi pelattu, sillä hänet on asetettu jälleen kilpailukieltoon epäiltynä elektronisten välineiden käyttämisestä apuna pelaamisessaan.
– 22.3. liitto sai varoituksen mahdollisesti vakavasta sääntörikkomuksesta Bjørnsenin osalta Hortenissa pelatussa turnauksessa, Norjan shakkiliitto sanoi tiedotteessaan VG:n mukaan.
– NSF:n keskushallitus on tämän takia avannut uuden tutkinnan Bjørnsenin osalta ja päätynyt välittömästi voimaan astuvaan kilpailukieltoon siihen saakka kun asia on käsitelty loppuun.
Bjørnsen ion toistuvasti kiistänyt syyllistyneensä mihinkään sääntöjenvastaiseen ja pitää tuomioita ajojahtina itseään kohtaan.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Carolina finaaliin – Montreal lomille
- ESPN: Andres Iniesta suuntaamassa todella yllättävään osoitteeseen, eikä se ole Kiina
- Ghanan Kevin-Prince Boateng ei kainostele: ”Meidän täytyy voittaa mestaruus”