SM-liigan tähtihyökkääjän selvä näkemys: tähän TPS kaatui viime kaudella
Kuva: Juha Tamminen
TPS:n viime kausi SM-liigassa päättyi pettymykseen. Runkosarja oli sujunut hyvin ja sijoitus oli toinen, mutta puolivälierissä taival katkesi HIFK:ta vastaan.
Turkulaisseura joutui pelaamaan pudotuspeleissä helsinkiläisiä kapeammalla miehistöllä, kun loukkaantumiset vaivasivat.
TPS:ssa kolmannen kautensa aloittava kanadanranskalainen Eric Perrin muistelee viime liigakautta edelleen pettyneenä.
– Hyvin iso pettymys. Kärsimme joistain loukkaantumisista, se oli vähän raskasta. Tuntui, että keskittymisemme ja uskomme hiukan hävisi play-offeissa sillä kierroksella, 41-vuotias Perrin muistelee Arvokisat-sivuston haastattelusta.
Tällä kaudella TPS tuskin kaatuu uskon puutteeseen, mikäli Perriniä on uskominen. Liigan kaikkien aikojen toiseksi tehokkain ulkomaalaispelaaja kokee tunnelman parantuneen joukkueen sisällä.
– Se on seurava askel tälle joukkueelle. Pelasimme tarpeeksi hyvin, mutta emme uskoneet tarpeeksi. Se on iso tekijä mestaruuksien voittamisessa. Ei vain pelaaminen vaan se, että uskoo voittavansa. Nyt on uusi vuosi, ja kaikki ovat vanhempia ja kympsempiä.
– Nyt on aistittavissa, että tunnelma on erilainen. Pelaajat lähestyvät asioita ja pelaavat eri tavalla. Kaudesta pitäisi tulla hyvä.
TPS:n harjoituskausi on ollut toiveita herättävä. Joukkue voitti Raumalla pelatun Pitsiturnauksen. Palloseura hävisi varsinaisella peliajalla vain yhden harjoituskauden otteluistaan.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Hymyltä viiltävä kuva-analyysi: Näin rallirakas Maisa Torpan rinnat ovat kehittyneet – katso topless-kuvat! (K-18)
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!