Sir Alex: ”De Gea mestaruuksien kulmakivi”

Manchester Unitedin legendaarinen manageri Sir Alex Ferguson ennustaa, että maalivahti David de Gean nelivuotinen sopimus avaa Louis van Gaalille mahdollisuuden voittaa mestaruuksia.
– David de Gean jääminen seuraan tulee olemaan yksi tulevien mestaruuksien kulmakiviä, mestaruus on jo tällä kaudella täysin mahdollinen, Ferguson kertoo AFP:n haastattelussa.
Espanjalaisvahti teki ManU:n kanssa nelivuotisen sopimuksen oltuaan ensin siirtymässä Real Madridiin.
Valioliigaa on nyt pelattu kuusi kierrosta ja United on kakkosena kaksi pistettä Manchester Cityn takana.
Ferguson sanoo myös, ettei usko Louis van Gaalin siirtyvän syrjään vuonna 2017, kuten mediassa on uumoiltu. Van Gaal on vihjannut, että vuonna 2017 vetovastuu saattaisi siirtyä Ryan Giggsille, mutta Ferguson uskoo tilanteen muuttuvan vielä.
– Kun pöpö iskee, on hanakala lopettaa. Ei sitä voi vielä arvioida, mitä Louis aikoo tehdä parin vuoden päästä, Ferguson sanoi.
Ferguson tietää mistä puhuu, sillä hän itse pohti julkisesti lopettamista jo 2002, mutta jatkoi lopulta seuran peräsimessä vielä yli kymmenen vuotta, kunnes jäi eläkkeelle 2013.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Teuvo Teräväisen tehot laiha lohtu
- Joel Armia Montrealin sankarina
- Juuse Saros ei pystynyt pysäyttämään Ottawaa
- Aleksander Barkov huippuvireessä – Mikael Granlund avasi pistetilinsä Dallasissa
- Roope Hintz hurjana – Coloradon suomalaiset tehokkaina
- Mikko Rantanen avasi maalitilinsä Carolinassa
- Aleksander Barkov maalasi – Jesse Puljujärvi palasi
- Dallasin suomalaiset loistivat – Miro Heikkisestä ikäviä uutisia
- Kevin Lankinen torjui Vancouverin voittoon
- Artturi Lehkonen Coloradon sankarina