Singaporessa nähtiin draamaa – Sergio Perez ajoi voittoon
Max Verstappen joutuu vielä odottamaan mestaruutensa varmistumista, kun Singaporen kilpailussa voittoon ajoi hänen tallikaverinsa Sergio Perez.
Perez sai kilpailussa peräti kaksi rangaistusta, joista toisesta hän sai viiden sekunnin aikasakon ja toisesta hän selvisi varoituksella. Hän ajoi maaliin seitsemän sekuntia ennen Charles Leclercia, joten aikasakosta huolimatta hän sai pitää kärkipaikkansa. Leclercin perässä maaliin ajoi Carlos Sainz.
Verstappen lähti kisaan kahdeksannesta lähtöruudusta ja epätyypillisesti epäonnistui lähdössä ja jäi pussiin. Hän haki riskillä ohitusta, joka kostautui ja ajoi ulos pudoten varikkokäynnin jälkeen hännille. Lewis Hamilton ajoi myös ulos ja kilpailun lopussa nähtiin tuttu kaksintaistelu, kun Verstappen ja Hamilton taistelivat sijoituksista. Mukana taistelussa oli myös konkari Sebastian Vettel, kun kuskit taistelivat sijoista 7-9. Lopulta Verstappen ajoi seitsemänneksi, Vettel oli kahdeksas ja kisan aikana ulos ajanut Hamilton lopulta yhdeksäs. Lando Norris oli neljäs, Daniel Ricciardo viides sekä Lance Stroll kuudes.
Valtteri Bottas jäi pisteiden ulkopuolelle sijoituttuaan sijalle 11.
Formula 1 -lähetykset ovat tästä kaudesta lähtien katsottavissa yksinoikeudella Elisa Viihde Viaplay -palvelussa ja V sport -kanavilla. Viaplayn lähetykset kattavat kaikki F1 -harjoitukset, aika-ajot sekä varsinaiset kisalähetykset sekä runsaasti muuta oheisohjelmistoa.
F1-lähetysten lisäksi Elisa Viihde Viaplayssa nähdään myös kaikki 14 F2 -osakilpailuviikonloppua sekä kaikki F3 -osakilpailut sekä W Series -sarjan kilpailut. Kaikki kisat selostetaan suomeksi.
LUE MYÖS:
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella