Shaqiri laukoi Sveitsin jatkoon

Sveitsi nappasi paikan jatko-otteluissa, kun se kaatoi Hondurasin varmasti 3-0 (2-0). Sveitsi sai apuja jatkopaikkansa suhteen myös Ranskalta.
Sveitsi aloitti heti vahvasti, kun Xherdan Shaqiri pommitti kuudennella minuutilla kaukaa upean osuman. Puolen tunnin kohdalla sama mies oli jälleen asialla, kun hänet pelattiin läpi ja hän viimeisteli varmasti pallon verkkoon.
Hondurasin maalipaikat olivat ensimmäisellä puoliajalla kortilla. Se pääsi satunnaisesti vierailemaan Sveitsin maalilla, mutta viimeiset ratkaisut jäivät usein vaillinaisiksi.
Toisen puoliajan alussa Honduras oli jo lähellä kavennusta, kun Jerry Bengtson ohitti jo maalivahti Diego Benaglion, mutta Ricardo Rodriguez oli pelastavana enkelinä maaliviivalla putsaamassa palloa väljemmille vesille. Tunnin kohdalla Shaqiri haki jo hattutemppuaan, mutta Noel Valladares torjui tällä kertaa sveitsiläisen yrityksen.
71. minuutilla Honduras ei kuitenkaan mahtanut mitään, kun Shaqiri viimeisteli hattutemppunsa. Josip Drmic teki oivan esityön ja Shaqiri sai täysin vapaasti sijoittaa maalin edestä ottelun kolmannen maalinsa.
Honduras ei kuitenkaan lyönyt täysin hanskoja tiskiin, vaan Andy Najar ja Bengtson kokeilivat vielä Benaglion torjuntavirettä, mutta sveitsiläismaalivahti piti maalinsa puhtaana.
Sveitsin voitto ja samaan aikaan Ecuadorin ja Ranskan välinen tasapeli tiesi sitä, että Sveitsi menee Ranskan kanssa lohkosta jatkoon.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Veikkausliigajoukkueen historiallinen voittoputki poikki
- Eurooppa johdossa Ryder Cupin avauspäivän jälkeen
- Golfin Ryder Cup alkaa – Viaplay esittää huipputapahtuman viikonloppuna
- Huuhkaja-vahti nollasi Valioliigajoukkueen
- Valioliigassa nähtiin todelliset murskajaiset – Chelsean kriisi jatkuu
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen palasi paalulle Japanissa – Valtteri Bottaksella vaikeaa
- VPS sivusi Veikkausliigan peräkkäisten voittojen määrää
- Huuhkajien tähti loukkaantui europelissä
- HJK:lle tappio Konferenssiliigan avauksessa
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kymmenet matkanneet Kazakstaniin kannattamaan Huuhkajia – ”Se on upea juttu”
- Huuhkajat iskee kärkiottelussa Kazakstanin kimppuun – ”Pelaavat historiansa parasta karsintaa”
- Huuhkajille jättimäisen tärkeä voitto – EM-kisat siintävät jo edessä
- Kaksi suomalaisjoukkuetta tulessa CHL:ssä torstaina
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Didier Deschamps pääsi harvinaiseen seuraan – Vasta kolmas, joka voittanut maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana
- Rehdisti tissit tiskiin! Häkellyttävän upea golfkaunotar ihastuttaa – ”Maailman kaunein nainen”
- Veikkausliigan loppuratkaisut lähestyvät – otteluohjelmat julkaistu
- Amerikkalaisluistelija tuli ulos kaapista – ensimmäinen avoimesti homo mies edustaa USA:ta olympialaisissa