Seurapomo nosti esiin tärkeän yksityiskohdan HJK:n loppukaudesta
Kuva: Juha Tamminen
HJK:n reservijoukkue Klubi 04 nousi täksi kaudeksi Ykköseen. Sarjanousija on kerännyt kauden 12 ottelustaan yhdeksän pistettä ja on jumbosijalla.
HJK:n toimitusjohtajan Aki Riihilahden mukaan on tärkeää, että reservien sarjapaikka saadaan säilytettyä. Ykkönen palvelee hänen mielestään nuorten pelaajien kehitystä huomattavasti paremmin kuin Kakkonen.
– Se on tärkeää, ja totta kai me odotetaan, että loppukausi menee paremmin ja tehdään toimenpiteitä sen mukaan että näin kävisi, Riihilahti sanoi viime viikolla O’Learys Bakersin MM-lounashaastattelussa.
Suomen A-maajoukkueessa isossa roolissa urallaan pelanneen Riihilahden haastattelun voi katsoa kokonaisuudessaan täältä (Viafree).
– Kyllä se on oikea paikka meidän nuorille pelajille ottaa niitä miesten pelejä. Kakkosdivisioonassa ne otteluiden tasot heittelevät pikkuisen liikaa, mistä syystä Ykkönen on meille hyvä sarja. Se on tosi kova sarja. Meillä on hyvin nuori joukkue tänä vuonna siinä.
– Jos katsomme pitkässä juoksussa, se pitäisi olla se (sarja), missä tämä Klubi 04 pelaa, Riihilahti päätti.
HJK kohtaa färsaarelaisen Vikingurin Mestarien liigan karsintojen avauskierroksen toisessa osaottelussa tiistaina 17.7. Ottelun suoraa lähestystä voi seurata kello 19 alkaen ISTV:n Ruutu-palvelussa. HJK voitti viikko sitten pelatun avausosan vieraskentällä 2-1.
Otteluparin voittaja kohtaa toisella karsintakierroksella Valko-Venäjän jättiläisen Bate Borisovin.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Hymyltä viiltävä kuva-analyysi: Näin rallirakas Maisa Torpan rinnat ovat kehittyneet – katso topless-kuvat! (K-18)
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!