Sara Kuivisto jäi niukasti välieräpaikasta
Kuva: Juha Tamminen
Sara Kuiviston ensimmäinen startti Dohan MM-kisoissa toi 800 metrin alkuerässä viidennen sijan ajalla 2.03,15. Aikavertailusta välieriin vaadittiin 2.02,93.
Kuivisto juoksee Dohassa myös 1500 metriä. Hän pääsi 800 metrille mukaan viime hetkessä saatuaan kutsun viikko sitten. Valmistautumista ei ehditty säätää 800 metrille vaan se tehtiin 1500 metriä ajatellen, ja juoksijan mukaan se näkyi nyt radalla.
– En oikein saanut itsestäni irti. Ei oikein tapahtunut mitään, Kuivisto harmitteli Suomen Urheiluliiton verkkosivujen mukaan.
Kuivisto kiihdytti 120 metriä ennen maalia ulkokautta kiritaistoon neljännestä sijasta, mutta kolmanneksi ajalla 2.02,49 juossut Norjan Hedda Hynne ja samalla ajalla Kuiviston ajan neljännen sijan vienyt Saksan Christina Hering pitivät pintansa.
Erän voitti Yhdysvaltain Ajee Wilson ajalla 2.02,10 johdettuaan juoksua koko matkan.
Kuiviston mukaan oma tavoite oli juosta ennätys, eivätkä olosuhteet olleet kiusana. Hän teki verryttelyn lämmittelykentän sijaan Khalifa stadionin kupeessa urheilukeskuksen hallissa ja käytti jäähdytysliiviä tullessaan ilmastoidulle stadionille.
Kuivisto oli 41 kilpailijan ennätysvertailussa vasta 39:s, mutta venyi 20:nneksi parhaaseen aikaan. Hän oli nopeampi kuin kaksi kuudesta erävoittajasta ja karsiutui aikavertailussa vain 0,22 sekunnin erolla.
– Tuntui vaan, ettei ”saanut happoja”, kun alla ei ollut kilpailuvauhtista vetoa, Kuivisto harmitteli, ettei ehtinyt tehdä kunnon valmistautumista 800 metrille. Tilanne 1500 metriä ajatellen on toinen.
– Tämä juoksu toimi varmasti hyvin 1500 metriä ajatellen, Kuivisto sanoi.
Naisten 1500 metrin alkuerät juostaan Dohassa keskiviikkona.
Lähde: Yleisurheilu.fi
LUE MYÖS:
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset