Sankariluotsi Markku Kanerva: ”Nyt meillä on se ns. varapatruuna odottamassa”

Huuhkajat varmisti torstaina Nations Leaguessa lohkovoiton, vaikka se hävisi Kreikalle vieraissa lukemin 1-0. Joukkueen päävalmentaja Markku Kanerva osasi iloita tavoitteiden täyttymisestä, vaikka Suomen voittoputki katkesikin.
– Vähän hassut fiilikset. Ei ole tottunut, että on onnellinen olo hävityn pelin jälkeen. Mutta toisaalta jos ajattelee, että tämä oli vähän niin kuin eurocup-peli: 2-0-tulos kotikentällä ja nyt hävittiin, niin mentiin yhteistuloksella 2-1 jatkoon ja lohkovoittoon, Kanerva sanoo Palloliiton verkkosivuilla.
– Olen totta kai helpottunut ja ylpeä pelaajista. Oli vähän vaikea peli. Kreikka oli aika vaarallinen. Emme päässeet omassa pelissä ehkä ihan sille tasolle mitä toivottiin.
Huuhkajat eivät aio jäädä makaamaan laakereilleen, vaan edessä on EM-karsinnat ennen kuin Suomi mahdollisesti pelaa Nations Leaguen pudotuspelejä, mikäli kisapaikkaa ei karsinnoista tule.
– Tämä on tietenkin hieno juttu. Kunnia pelaajille ja tiimille siitä, mitä ollaan saatu aikaan. Mutta meillä on matka tosiaan kesken. Pieni asia
on saavutettu, mutta se iso unelma vielä elää, se EM-lopputurnauspaikka.
– Nyt meillä on se ns. varapatruuna siellä odottamassa 2020, jos ei varsinaisista karsinnoista mennä sinne (EM-kisoihin). Sinänsä hieno asia, fanien keskuudessa sankarin asemaan noussut Kanerva iloitsi.
Suomi kohtaa Nations Leaguen lohkovaiheen päätösottelussa Unkarin sunnuntaina klo 21.45.
Lähde: SPL
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Toronto pakotti Floridan seitsemänteen otteluun
- Leijonat murjoi Slovenian
- Kasperi Kapanen Edmontonin sankari – Florida tarrasi jatkopaikkaan
- Mikael Granlund hattutemppusankarina
- Ruotsi niukasti Leijonia vahvempi
- Mikko Rantasen hurja vire jatkuu
- Leijonat kaatoi trillerissä Ranskan
- Leijonille nihkeä voitto Itävallasta
- Viaplay esittää kaikki jääkiekon MM-kisojen ottelut
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin