Sami Jauhojärvi: ”Olen rauhoittunut perheen kanssa”

Suomen kultamitalikaksikon toinen osapuoli Sami Jauhojärvi saapui kotimaahan jo perjantaina ja painui suoraan kotiin pohjoiseen ennen kuin palasi maanantaina Helsinki-Vantaalle vastaanottamaan muuta olympiajoukkuetta.
– Olen saanut rauhoittua ja viettää aikaa perheen kanssa. Edessä on varmasti virallista ohjelmaa, kuten jonkun sortin mitalijuhlaa Rovaniemellä. Siksi oli mukavaa olla viiden viikon poissaolon jälkeen kotona, Jauhojärvi kertoi maanantaina joukkueen paluujuhlan yhteydessä.
– En ole sen kummemmin juhlinut, nautiskellut vain rauhoittumisesta perheen kesken.
Onko kultamitali sitten jo iskenyt tajuntaan?
– Ei ole varmasti vieläkään täysin iskenyt mitä on saavutettu.
Jauhojärvi kiitteli järjestelyitä Sotshissa kaiken kaikkiaan ja ennen kaikkea Suomen joukkueen toimintaa.
– Kisoissa huomasi, että siellä oli ammattimainen tekemisen meininki verrattuna edellisiin kisoihin. Yleensä liika porukka on meille häiriöksi. Mukana on niin paljon henkilöitä, jotka eivät kierrä koko ajan meidän kanssa. Sillä porukalla, joka tuolla oli, oli selkeästi homma paremmin hallussa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huuhkaja-pelaajan joukkue lähellä jättipaukkua FA Cupissa
- FA Cupissa jysähti melkoinen pommi – Liverpool putosi alasarjajoukkueelle
- Patrik Laineen kuiva kausi jatkui
- Sebastian Aho hurjana – Aleksander Barkov iskussa
- Teuvo Teräväinen ja Artturi Lehkonen tehokkaina
- Suomalaiset kovassa maalivireessä NHL:ssä
- Teuvo Teräväisen tehot laiha lohtu
- Joel Armia Montrealin sankarina
- Juuse Saros ei pystynyt pysäyttämään Ottawaa
- Aleksander Barkov huippuvireessä – Mikael Granlund avasi pistetilinsä Dallasissa