Salibandyn kaksinkertaisen maailmanmestarin ja kolminkertaisen Suomen mestarin Mikko Kohosen muistot viime kaudesta ovat varsin kaksijakoiset. SPV:n tie nousi pystyyn jo puolivälierässä SSV:n käsittelyssä ja oma playoff-kevät päättyi jo ennen sitä loukkaantumiseen.

Tuloksellisesti heikko kausi oli kuitenkin Kohoselle itselleen samalla yksi ikimuistoisimpia.

– Olen tottunut voittamaan, joten fiilikset liittyen viime kauteen ovat siinä mielessä hanurista. Kausi oli kohtuullisen hyvää tekemistä, mutta tulos ei seurannut lainkaan perässä.

– Toisaalta, kun sain veljen kanssa pelata samassa joukkueessa kausi oli yksi parhaista ikinä. Saimme nauraa ja tapella jokaisella automatkalla Mikan (Kohonen) kanssa kuin pikkupojat. Asuimme 20 vuotta synnyinkodissa samassa huoneessa ja hän on minulle läheisin ihminen koko maailmassa, Kohonen kertoo.

SPV on ollut 2010-luvun menestynein salibandyseura Suomessa. Kolme Suomen mestaruutta takaavat päävalmentaja Tommy Koposelle työrauhan tulevallakin kaudella, vaikka joukkueesta ei tällä kertaa kevään puolivälierissä ollut SSV:lle todellista vastusta. Seuraavaa sesonkia Kohonen itse odottaa intoa täynnä niin oman joukkueen kuin koko Salibandyliigan näkökulmasta.

– Superfinaali ja paras seitsemästä -systeemi pudotuspeleissä aiheuttavat sen, että salibandy kulkee yhä enemmän kohti huippu-urheilua. Fyysinen vaatimustaso nousee entisestään, Kohonen ennustaa.

– SPV:n kanssa olemme ison rakenteellisen muutoksen kourissa. Runko pysyy samana, mutta 30% pelaajista tulee vaihtumaan nuorempiin ja nälkäisempiin.

Kohonen osallistui perjantaina Helsingin Santahaminan varuskunnassa INTTI GOES ROCK -hyväntekeväisyystapahtumaan, jossa hän oli osa tunnetuista rokkareista ja urheilijoista koottua EMP.fi Dream Teamia.

Joukkue otti salibandyturnauksessa mittaa Kaartin jääkärirykmentin johtoryhmästä, Puolustusvoimien Urheilukoulusta, Uudenmaan jääkäripataljoonasta sekä Kaartin pataljoonasta.

Tapahtuma halusi kiinnittää huomionsa nuorten liikunnan harrastamisen tärkeyteen. Varusmiehille lahjoitettiin turnauksessa salibandyvälineistöä satapäin mailojen, pallojen, peliliivien ja mailapussien muodossa. Mikko Kohosella oli selkeä viesti nuorisolle ja varusmiehille.

– Ei ole mitään väliä mitä harrastaa tai miten liikkuu. Tärkeintä on löytää aktiviteetti, josta itse nauttii. Vain sen kautta voi seurata se tärkein, eli liikunnan tuleminen osaksi arkipäivää. Kehitystä syntyy kun homma on hauskaa, Kohonen linjaa.

Muun muassa Jere Lehtisestä, Teemu Tainiosta, Kotiteollisuus-yhtyeen rumpali Jari Sinkkosesta ja metalliyhtye Stam1nan kitaristi Pekka Olkkosesta koostunutta EMP.fi Dream Teamia Kohonen kuvaili pilke silmäkulmassa.

– Juonikas joukkue on kasassa. Se on varmaa, että pukukopissa ei tänään tekno soi.

Juonikkuus riitti turnauksessa toiseen sijaan puolustusvoimien urheilukoulun jälkeen.

Anssi Shemeikka