Saksan MM-kisaryhmän ulkopuolelle yllättäen jääneeltä valioliigatähdeltä ryhdikäs ulostulo
Kuva: Getty Images
Maanantaista lähtien Leroy Sanen jääminen Saksan MM-kisoihin matkaavan joukkueen ulkopuolelle on ollut yksi jalkapallon puhutuimpia aiheita.
Saksan päävalmentaja Joachim Löw jätti Sanen pois kisakoneesta, vaikka nuorukaisella on takana loistava kausi Valioliigan voittaneessa Manchester Cityssä.
Kauden aikana 14 maalia tehnyt ja peräti 19 syöttänyt Sane on suhtautunut asiaan kypsästi. Näin voi päätellä hänen sosiaaliseen mediaan kirjoittamastaan ulostulosta.
– Kiitos niin paljon kaikille kannustavista viesteistänne eilen ja tänään, Sane aloitti.
– Olen luonnollisesti pettynyt siitä, etten lähde MM-kisoihin, mutta olen hyväksynyt päätöksen ja annan kaikkeni ponnahtaakseni takaisin vahvempana! Kaikkea hyvää Saksan maajoukkueelle Venäjälle. Käykää voittamassa mestaruus! Sane kirjoitti Twitteriin lisäämässään kuvassa.
Jos alla oleva kuva ei aukea, katso se täältä.
Löw valitsi Sanen tilalle laituriksi Julian Brandtin Bayer Leverkusenista. Valmentajan mukaan kahden pelaajan välinen taistelu pelipaikasta oli hyvin tasainen.
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
