Saksa ja Ghana järjestivät huikean spektaakkelin
![getty_germanyghana20140622](https://www.arvokisat.com/app/uploads/2014/06/getty_germanyghana20140622.jpg)
Saksan ja Ghanan välinen huikean jännittävä ja vaihderikas ottelu päättyi tasalukemin 2-2.
Ottelun ensimmäinen vartti sujui vauhdikkaasti. Saksa piti palloa, mutta molemmat joukkueet loivat hyviä tilanteita kummassakin päädyssä. Maalivahdeilla riitti töitä alusta lähtien. Saksalla oli vahva muutaman minuutin painostus reilun 20 minuutin kohdalla. Ghanalaiset tekivät hätäsiä ratkaisuja ja sortuivat pallonmenetyksiin. Ghana pääsi todella hyvin peliin kuitenkin mukaan ja painosti rajusti Saksan maalilla puolen tunnin pelin jälkeen. Saman painostuksen aikana nähtiin Sulley Muntarin upea kaukolaukaus, jonka Manuel Neuer vaivoin onnistui torjumaan. Ghanan vahvan painostuksen jälkeen ottelu tasaantui jälleen ensimmäisen puoliajan loppua kohden.
Mario Götze vei saksalaiset 1-0 johtoon toisen jakson alussa ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin Andre Ayew iski Ghanan tasoitusosuman. Ghana siirtyi ottelussa jopa 2-1 johtoon Asamoah Gyanin hyvän viimeistelyn seurauksena. Ghanalaiset saivat todella hyvän vireen päälle ja loivat erittäin hyviä tilanteita Saksan maalilla. 3-1 johto-osuma olikin todella lähellä, mutta Neuer piti lukemat ennallaan. Miroslav Klose iski Saksan tasoihin noin 20 minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Samalla Klose nosti itsenstä MM-kisojen kaikkien aikojen maalitilastossa jaetulle ensimmäiselle sijalle yhdessä brasilialaislegenda Ronaldon kanssa. 2-2 lukemat säilyivät huolimatta monista maalipaikoista molemmissa päissä vielä ottelun loppuvihellykseen asti. Kamppailussa tilastoitiin yhteensä 30 laukausta.
Saksa kohtaa viimeisessä alkulohkon ottelussaan Yhdysvallat ja Ghana Portugalin.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Copa American lohkossa draamaa – Meksikon kisat päätökseen
- Itävallan F1-kilpailussa hurjaa draamaa – George Russell ajoi voittoon
- Argentiina selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä – Kanada pusersi jatkoon
- Max Verstappen sprinttikisan voittoon
- Brasilia ja Kolumbia vakuuttaviin voittoihin
- Uruguay vietti maalijuhlia – USA:lle kirvelevä tappio
- Meksiko taipui Copa Americassa – Ecuador vakuuttava
- Argentiina nihkeään voittoon Copa Americassa
- Brasilia avasi Copa American nihkeästi
- Florida Panthers juhli NHL-mestaruutta – Aleksander Barkov teki historiaa
- Vau! Seksikäs yleisuheilukaunotar esittelee rohkeasti vartaloaan – ”Kaunis pylly”
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Argentiina selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä – Kanada pusersi jatkoon
- Brasilia ja Kolumbia vakuuttaviin voittoihin
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Brasilia avasi Copa American nihkeästi
- Itävallan F1-kilpailussa hurjaa draamaa – George Russell ajoi voittoon
- Meksiko taipui Copa Americassa – Ecuador vakuuttava
- Uruguay vietti maalijuhlia – USA:lle kirvelevä tappio
- 38-vuotias Annemari Sandell-Hyvärinen päihitti Suomen nykyhuiput!