Sää vaikuttaa taas brittifutikseen – erikoinen syy ottelusiirtoon Brightonissa

Kuva: Getty Images
Talvinen sää vaikuttaa brittiläiseen jalkapalloon perinteisesti edelleenkin ja ottelusiirrot etenkin alemmissa sarjoissa ovat jokavuotinen riesa. Perjantai-illan Championshipin yhden ottelun siirron syy oli kuitenkin melko poikkeuksellinen.
Sarjakärki Brightonin ja Cardiffin oli määrä kohdata perjantai-iltana ja kotijoukkueen varsin uusi stadion pystyy taistelemaan sääolosuhteita vastaan varsin hyvin, mutta toisin kävi nyt. Ottelu jouduttiin siirtämään Englannin etelärannikolla vallitsevan sankan sumun vuoksi.
– Pelaajien ja katsojien turvallisuus pitää huomioida yhtä lailla. Kun tilannetta katsoo sekä pelaajien että fanien kannalta, se oli paras kaikkien osalta, Brightonin toimitusjohtaja Paul Barber totesi BBC Sussexille.
Myös ottelun erotuomari Chris Kavanagh painotti, ettei muuta vaihtoehtoa ollut, vaikka siirto jäikin viime tinkaan ja Cardiffin fanit olivat jo saapumassa ottelupaikalle.
– Olosuhteet ovat menneet huonommiksi. Keskikentältä on vaikea nähdä avustavaa erotuomaria sivurajalla, Kavanagh sanoi.
– Jos olisin maksanut lipusta, haluaisin nähdä peliin ja nyt katsomosta on vaikea nähdä kenttää.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista