Ruotsin jalkapallossa lisää murheita – cup siirtyy myöhemmälle määräämättömään ajankohtaan
Laitonta vedonlyöntiä ja laajamittaista ottelumanipulaatiota koskevat uutiset ravistelevat ruotsalaista jalkapalloa. Sen lisäksi vaikeuksia tuo kauden jatkaminen, jonka aikataulu levisi viime viikon lopulla yllättäen käsiin.
Nyt on jo selvää, että Ruotsin cupissa ei päästä pelaamaan suunnitellusti vielä kesäkuun alussa. Ruotsin terveysviranomaiset ilmoittivat antavansa lisäohjeistusta otteluitten järjestämiseen liittyen kesäkuun ensimmäisellä viikolla, joten Allsvenskaninkin ensimmäiset ottelut ovat vielä hämärän peitossa.
Ruotsin jalkapalloliitto ilmoitti tiistaina, että cupin jäljellä olevat ottelut siirretään määräämättömään ajankohtaan.
– Koska Ruotsin jalkapallo ei ole vielä saanut selkeää merkkiä siitä, koska pääsarjapelejä voidaan jatkaa, on liiton hallitus siirtänyt cupin ottelut myöhempään ilman mitään sovittuja pelipäiviä. Ne tulevat riippumaan Allsvenskanin otteluohjelmasta ja siitä koska sarja lopulta alkaa uudelleen, Ruotsin jalkapalloliitto tiedotti.
Mikäli cupia ei pystytä pelaamaan loppuun, Ruotsin avoin eurocup-paikka menee viime kaudella Allsvenskanissa neljänneksi sijoittuneelle AIK:lle.
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin