Ruotsin ja Leijonien keskeytetty ottelu mitätöidään – uusintaottelu parhaillaan käynnissä
Kuva: Juha Tamminen
Perjantaina jään heikon kunnon takia keskeytetty Ruotsi-Suomi-ottelu jääkiekon EHT:ssä on päätetty mitätöidä.
Asiasta päättivät osallistujamaat eli Suomi, Ruotsi, Tshekki ja Venäjä yhteisellä päätöksellä.
Ottelua ei tilastoida viralliseksi maaotteluksi ja koko maajoukkuekauden pelatuiksi otteluiksi merkataan 11 EHT-ottelua sekä Ruotsille että Suomelle.
– Vaikka päätös voi ensi alkuun kuulostaa erikoiselta, ei siihen sisälly suurta dramatiikkaa. EHT:n voittajamaa ei nykyisin saa esimerkiksi palkintorahoja. Toki EHT:n voitto on meriitti, mutta ennen kaikkea kansainväliset kovat pelit palvelevat päätavoitetta eli MM-kisoihin valmistautumista, toteaa Suomen jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen liiton tiedotteessa.
Perjantain ottelussa Suomi johti ottelua 1-0, kunnes peli päätettiin keskeyttää toisessa erässä jään heikon kunnon vuoksi.
Ruotsin ja Suomen uusintakohtaaminen on parhaillaan käynnissä Tukholman Globenissa. Tre Kronor johti Leijonia kahden erän jälkeen maalein 3-2.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen