Ruotsalaisjätti iskussa: hallitsee pakkien pörssiä
Hallitsevan mestarin, Tampa Bayn, puolustajajärkäle Victor Hedman, oli yöllisen NHL-kierroksen yksi suurista onnistujista.
Ruotsalaispakki teki kaksi maalia ja syötti yhden, kun Tampa kukisti kotonaan Los Angelesin maalein 6-4. Samalla Hedman siirtyi koko liigan puolustajien pistepörssin kärkeen ohi Nashvillen sveitsiläisen tehopakin, Roman Josin.
Hedman on kerännyt kaudella pisteet 9+34=41 ja Josi on pisteen perässä. Hänen lukemansa on 13+27=40.
Pistepörssin kolmantena on NHL:n tehopakkien joukkoon ryminällä viime vuosina noussut Rangersin Adam Fox, jolla on yksi piste Josia vähemmän plakkarissa. Pörssin nelosena on Coloradon sensaatiomainen Cale Makar, joka johtaa puolustajien maalitilastoa: Makar on tehnyt kaudella jo nyt 16 maalia. Lukema on mainio – esimerkiksi suomalaistähdistä vain Mikko Rantanen on osunut useammin ja Sebastian Aho on tehnyt yhtä monta maalia. Makarin lukemat ovat 16+21=37.
Tehokkain suomalaispuolustaja Miro Heiskanen löytyy pakkien pistepörssin sijalta 23. Dallasin tähtipuolustajan lukemat ovat 4+18=22.
Maailman parhaiden puolustajien ja muiden kiekkotähtien otteita voi seurata Suomessa kattavasti. Kaikki NHL-ottelut ovat katsottavissa Elisa Viihde Viaplay -palvelussa sekä lähes kaikki myös V sport -kanavilla.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Ässissä vakuuttanut tehopuolustaja sai kutsun Leijonien MM-leiritykseen