Risto Dufvalta huima vertauskuva JYPin ensimmäisestä mestaruudesta: ”Se oli kuin Lentävän hollantilaisen taru!”
Kuva: Juha Tamminen
JYP voitti ensimmäinen mestaruutensa SM-liigassa keväällä 2009. Tuon ajan päävalmentaja Risto Dufva palasi kultakevään muistoihin tuoreessa Liiga-podcastissa.
Kausi oli Dufvalle toinen JYPin päävalmentajana. Hän oli toiminut edeltävän vuosikymmenen alussa jo JYP-valmennuksessa, kun seura oli finaaleissa ensimmäisen kerran. Tuon kevään kokemukset auttoivat Dufvaa.
– Suurin este ja haaste oli se, ettei mestaruutta ollut tullut Jyväskylään koskaan. Se auttoi, että olin ollut mukana, kun kohtasimme Jokerit finaaleissa -92. Minulla oli silloin sellainen olo, että olimme niin tyytyväisiä finaaleihin pääsystä, että emme ehtineet pelata mestaruudesta, koska meille mestaruus oli jo se finaaliin pääsy. Halusin kaataa sellaisen myytin, ettei mestaruus kuuluisi meille, vaan meidän kuuluu aina olla toisia, hän kertoo.
Finaalisarjassa JYP kaatoi hallitsevan mestarin Kärpät suoraan neljällä voitolla. Dufva muistaa todistaneensa joukkueen kanssa jotain hohdokasta.
– Se oli kuin Lentävän hollantilaisen taru, että joku on nähnyt Suomen mestarin Jyväskylässä, mutta sitä ei kukaan pysty todistamaan. Jotenkin aistin, että sinä vuonna ja siinä sarjassa on se mahdollisuus ottaa mestaruus. Vaikka sarja meni 4-0, oli kolme ensimmäistä peliä erittäin tasaisia. Maalin erolla ja kaksi jatkoajalla. Meidän henkinen prosessimme meni täydellisesti nappiin. Pelaajien tietoisuus siitä, että nyt se sauma on ja nyt siihen tartutaan, oli erittäin korkeaa luokkaa, Dufva ylistää.
Dufvan haastattelu on kuunneltavissa Suplassa.
LUE MYÖS:
- Leijonille lottovoitto
- Ilves voitti Tapparan – perjantaina jyrähtää Kouvolassa
- Kahdeksan pelaajaa ”Club sadassa”
- Mestarien liigan välieräjoukkueet selvillä
- Otto Virtanen suuren äärellä – turpiin tuli, mutta ei hävettävää
- Takaisku – yksi vetonaula poissa
- Nouseeko Barcelona? Miten käy Liverpoolin?
- Nikola Jokicilta jälleen uskomaton kausi
- SaiPa järjesti kiekkofaneille unelman – Tampereen paikallinen välierissä
- City hoiteli leiviskänsä, ensi viikonloppuna megaottelu