F1-kausi 2023 käynnistyi Bahrainissa uudella ja vanhalla. Red Bull juhli Max Verstappenin johdolla ja Valtteri Bottas oli kahdeksas.

Red Bullit ottivat jo aika-ajossa eturivin paikat ja samat asetelmat säilyivät myös kilpailussa. Max Verstappen aloitti mestaruuden puolustamisen voitolla ja Sergio Perez seurasi perässä toisena.

Monien huulilla kilpailun ykkösnimi oli kuitenkin Fernando Alonso, joka ajoi loisteliaan ajon jälkeen kolmanneksi. Vanha mestari näytti, että taidot ovat tallella nöyryyttäen ensin Lewis Hamiltonia ja koulutti sen jälkeen nuorempaa maanmiestään Carlos Sainzia. Lopulta hän kiidätti Aston Martininsa kolmanneksi.

Ferrarille kisa oli katastrofaalinen. Sen vauhti ei riittänyt alkuunkaan haastamaan Red Bulleja ja Charles Leclercin kisa päättyi moottoririkkoon. Tallin kilpailukyvyn suhteen on jälleen paljon kysymysmerkkejä.

Paljon paremmin ei mennyt Mercedeksellä, kun Hamilton oli viides ja George Russell seitsemäs. Heidän väliinsä kiilasi Alonson tallikaveri Lance Stroll.

Bottas ajoi loistavan kilpailun sijoittuen kahdeksanneksi. Viime kauden ongelmat lähdöissä näyttävät hävinneen, sillä lähtöruudusta 12 kisaan lähtenyt Bottas harppasi heti kahdeksanneksi. Hän ajoi tasaisen kisan ja kävi lopussa huimaa taistelua Pierre Gaslyn kanssa onnistuen pitämään ranskalaisen takanaan loppuun saakka. Näin pistesaldoon tuli heti neljä pistettä kauden avauksesta.

Elisa Viihde Viaplay näyttää kauden kaikki testit, vapaat harjoitukset, sprintit, aika-ajot ja osakilpailut suorina lähetyksinä. Viaplayn urheilutarjonta sisältää Formula 1 -lähetysten lisäksi myös kaikki F2 ja F3 aika-ajot, sprintti- sekä osakilpailut, näistä kaikki sprintti- ja osakilpailut selostetaan suomeksi. Eikä moottoriurheilutarjonta lopu vielä tähänkään, samalla tilauksella näkyvät myös mm. MotoGP, Nascar ja Indycar -kisat sekä paljon muuta huippu-urheilua.