Red Bull ja Toro Rosso lähtökuopissa F-ykkösistä – kolmannet autot mukaan?

Mercedeksen pomo Toto Wolff kannattaa ajatusta, että tallit voisivat jatkossa ajattaa kolmea autoa F1-kilpailuissa nykyisen kahden sijaan.
Asia tullee ajankohtaiseksi, koska Red Bull –moguli Dietrich Mateschitz pohtii vakavissaan sekä Red Bullin että Toro Rosson alas ajamista, sillä heillä on suuria vaikeuksia saada itselleen kilpailukykyistä moottorivalmistajaa, kun yhteistyö Renaultin kanssa päättyi. Mercedes ei ollut halukas moottoriyhteistyöhön Red Bullin kanssa, joten Ferrari on käytännössä ainoa vaihtoehto.
Vaikka Haas tulee uutena tallina mukaan, putoaisi autojen määrä 18:aan, mikäli Red Bull ja Toro Rosso eivät jatka tämän kauden jälkeen.
– En toivo että yksikään tiimi lähtee sarjasta, mutta jos niin käy, kolmannen auton ajattaminen ja nuorien kuljettajalahjakkuuksien käyttäminen olisi hyvä ajatus, Wolff sanoo Autosportille.
– Vielä parempi olisi minusta, jos Red Bull jatkaisi ja silti mukana olisi kolmannet autot eli jopa 27-28 autoa yhteensä. Saisimme lisää näyttöpaikkoja nuorille lahjakkaille kuljettajille.
Wolff kertoo sympatiseeraavansa Red Bullia hankalan moottoritilanteen vuoksi, mutta Mercedes ei voi hänen mukaansa auttaa, koska heidän on pidettävä pääasiallisesti huolta omista intresseistään.
– Red Bull on hieno brändi, joka on hyväksi tälle lajille. Mutta meidän oli nyt ajateltava enemmän itseämme kuin koko lajia.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Sebastian Ahon sihti kohdillaan – Dallasin suomalaiset syöttöpuuhissa
- Suomalaishiihtäjät kaukana kärjestä Jällivaarassa
- Mikael Granlund tehopäällä – Patrik Laine osui
- Talvi yllätti HJK:n Konferenssiliigan ottelussa – HJK menetti kahden maalin johtoaseman
- Aleksander Barkov pyssytti itsensä harvalukuiseen seuraan
- Sebastian Aho tehokkaana – Jesperi Kotkaniemi ratkaisi
- Suomen joukkueet viikonlopun talvilajien MM-osakilpailuihin valittu – konkari mukana
- Aleksander Barkov vietti historiallista iltaa
- Suomalaishiihtäjät kaukana kärjestä Rukan hyisissä olosuhteissa
- Carolinan suomalaiset syvensivät Columbuksen ahdinkoa