Real Madridin päävalmentaja osti itselleen lisää työaikaa voittamalla Mestarien liigan lilliputin: ”Toivottavasti tilanne rauhoittuu”
Real Madrid voitti tiistain myöhäisillassa Mestarien liigan lilliputteihin kuuluvan Viktoria Plzenin lukemin 2-1. Marcan mukaan voitto tarkoitti sitä, että Realin päävalmentaja Julen Lopetegui jatkaa seuran peräsimessä ainakin sunnuntain El Clasicoon asti.
Realilla on takana vaikeat viime viikot, sillä ennen Plzen-kamppailua joukkue ei ollut saanut voittoa edelliseen viiteen otteluun. Tiistain tulos toi seuralle helpotusta.
– Pääsemme hiljalleen vauhtiin. Toivottavasti tilanne rauhoittuu, kun joukkue alkaa voittamaan enemmän. Tässä pelissä tavoitteena oli vain saada voitto äärimmäisen hankalissa olosuhteissa. Me edelleen tuhlaamme hyviä maalipaikkoja, mutta voitto ei ollut uhattuna, Lopetegui sanoi pressille ottelun jälkeen.
– Voitottoman putken aikana tulee heikkoja hetkiä. Siksi voittaminen oli nyt niin tärkeää. Olo tuntuu hyvältä, koska saimme kolme pistettä.
– Olen ihan kunnossa, kiitos kysymästä. Olen paljon iloisempi kuin Levante-pelin jälkeen, koska nyt saimme putkemme poikki. Olisimme ansainneet voittaa paljon isommallakin erolla, valmentaja arvioi.
Sunnuntain Barcelona-ottelu voi olla Lopeteguin työpaikan kannalta ratkaiseva. Barca on karannut La Ligassa Realilta jo neljän pisteen päähän, joten tappiota madridilaiset eivät voi ottelusta ottaa.
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa