Ranskan päävalmentaja: ”Isäni tuskin puhuisi minulle kolmeen kuukauteen”
Kuva: Getty Images
Ranska aiheutti heti MM-kisojen avauspäivänä melkoisen paukun kaatamalla Kanadan ja voitto oli erityistä herkkua Ranskan kanadalaissyntyiselle päävalmentajalle Dave Hendersonille. 62-vuotias Henderson on valmentanut Euroopassa jo vuosikymmenet.
Juuriaan Winnipegissa Henderson ei ole unohtanut ja sukua toki asuu Kanadassa edelleen.
– Olen kanadalainen ja vaimoni on ranskalainen. Kun Kanada pelaa, olen heidän puolellaan lajissa kuin lajissa. Kun Ranska pelaa, olen heidän puolellaan, Henderson kuvaili Canadian Pressille.
Perjantaina Henderson oli kuitenkin hyvin vahvasti ranskalainen.
– Halusin voittaa heidät. Sanoin pelaajille ennen ottelua: ”Haluan voittaa tämän ottelun, haluan todella voittaa sen”. Sanon noin varmaan ennen jokaista ottelua, mutta nyt sillä oli erityinen merkitys, Henderson totesi.
Nyt 62-vuotias Henderson on elänyt ja hengittänyt jääkiekkoa pikkupojasta saakka.
– Tapasin kuunnella radiota kun he [Kanada] olivat täällä pelaamassa 1960- ja 70-luvuilla. Kuuntelin pelejä jatkuvasti: Kiekkoa, kiekkoa, kiekkoa, perheemme oli sellainen.
– Jos isäni olisi vielä elossa, hän tuskin puhuisi minulle kolmeen kuukauteen, Henderson heitti.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nastat vai kitkat? Lumisade pilaamassa F1-testit – ruotsalaiskuskilta hauska reaktio
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”