Rallitähti uhoaa: “Olen yhä tiimin nopein ja ykköskuski”
Kuva: Getty Images
Hyundain belgialaiskuljettaja Thierry Neuville aloitti viime kauden hienosti, mutta menetti otteensa ja lopulta hänen tilallaan tiimin ykkösnyrkissä kauden päätöskilpailussa ajoi tallin kolmoskuski Dani Sordo.
Neuville voitti tiimille sen historian ensimmäisen WRC-kilpailun 2014 Saksan rallissa ja viime kauden alussa hän tappeli Ruotsin rallissa jopa voitosta ylivoimaisten Volkswagenien kanssa. Kauden loppua kohti tahti kuitenkin hiipui, MM-pisteissä Neuville oli silti viides eli paras Hyundain kuljettaja. Silti Hayden Paddonin ja kokeneen Sordon ajattaminen Hyundain ykkösautoilla Neuvillen sijaan Walesissa korpesi miestä. Neuville keskeytti kyseisen kilpailun, Sordo oli neljäs ja Paddon viides.
– Eivät he ajaneet siellä yhtään paremmin kuin minäkään, olen yhä tiimin nopein ja ykköskuski, Neuville uhoaa Autosportille.
Nevillen ajo alkoi tökkiä, kun Hyundai päätti siirtää uuden i20 WRC-auton käyttöönottamisen kauden 2015 puoliväin sijaan ensi kauden alkuun.
– Kritisoin silloin tiimiä aika voimakkaasti, ehkä se ei ollut ihan järkevää. Mielestäni se oli silti oikein tehty. Sen jälkeen asiat muuttivat minulle hiukan hankalammiksi. Mutta nyt katson vain tulevaisuuteen
Hyundai on kertonut, että se aikoo ajattaa kolmikkoa ensi kaudellakin rotaatioperiaatteella.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Tämä jos jokin on poikkeuksellista: Mestis-seuran uusi päävalmentaja on vasta 24-vuotias
- Susijengin jäljillä: Bilbao hiljeene
- Pahasti itseään kolhinut englantilaislumilautailija vielä rinteeseen?
- Suomen U21-maajoukkue valittu kesäkuun turnaukseen – lähes koko joukkue Veikkausliigasta
- Iivo ja Kerttu Niskanen jäivät kauas kärjestä – ”Vähän vaikeampi päivä”
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Megatähti Aleksander Ovetshkinille vastuuta
- St. Lousille tuplatappio – tahallinen vai ei?
- Ukkola: Mika ”Immu” Ilmén löi rahoiksi – näin paljon hän tienasi IFC-illalla