Räkää lensi Berliinissä enemmänkin – myös erotuomaria syljettiin
Kuva: Getty Images
Jo lauantaina Bundesliigan ottelun Hertha Berlin – Bayern Münchenin jälkimainingeissa esille nousi keskisormeaan kannattajille näyttänyt Bayern-luotsi Carlo Ancelotti, mutta myllerrystä oli muutenkin.
Ancelotti kertoi eleensä syyksi sen, että hänen päälleen oli syljetty katsomosta hänen ollessaan matkalla pukuhuoneeseen ottelun jälkeen. Saksan liitto DFB otti jo sunnuntaina Ancelottin tapauksen käsittelyyn samoin kuin vastustajaa lähietäisyydeltä selkään pallolla potkaisseen Hertha-maalivahti Rune Jarsteinin käytöksen.
Räkimisetäisyydelle Ancelottista tuossa vaiheessa olisivat päässeet vain Herthan luksus-kausikorttien – 9000 euroa kaudessa – haltijat tai ottelutoimitsijat.
– Toistaiseksi emme ole pystyneet tunnistamaan syyllistä. Teemme kaikkemme tämän tapauksen selvittämiseksi, Herthan toiminnanjohtaja Thomas E. Herrich sanoi BILDille.
Tilanne on kuitenkin vain paisumassa, sillä BILDin tietojen mukaan myös erotuomari Patrick Ittrich on raportoinut joutuneensa sylkemisen kohteeksi matkalla pukuhuoneeseen. Ittrichin raportissa on maininta myös Herthan toimihenkilöiden epäasiallisesti käytöksestä.
Bayern tasoitti ottelun lisäajan viidennellä minuutilla loppunumeroiksi 1-1.
LUE MYÖS:
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!