Raju vatsatauti aiheutti ison suomalaispettymyksen
Kuva: Getty Images
Maria Huntingtonin seitsenottelu päättyi Dohan MM-kisoissa rajuun virusperäiseen vatsavaivaa Huntington tuli torstaina verryttelykentällä niin huonovointiseksi, ettei pystynyt aloittamaan ottelun toista kilpailupäivää. Hän oli kisan avauspäivän jälkeen 13:s.
– Maria meni kevyiden vetojen jälkeen vessaan ja istui sitten vessan käytävällä ja piteli vatsaansa kun menin katsomaan, kun häntä ei kuulunut, Huntingtonin valmentaja Matti Liimatainen kertaili Suomen Urheiluliiton verkkosivujen mukaan.
– Päätös keskeyttää syntyi siinä. Minä sanoin hänelle, että kausi oli tässä, siiviliterveys on tärkeämpi asia kuin kilpailutulos.
Liimataisen mukaan Huntington totesi jo bussissa matkalle hotellista verryttelykentälle, että olo hieman erikoinen.
– Siinä vaiheessa Maria oli kuitenkin vielä liikkeellä sillä asenteella, että mennään kentälle ja kilpaillaan kovaa. Olo paheni nopeasti kentällä, kun Maria meni tekemään rentoja vetoja, Liimatainen kertaili.
Liimataisen mukaan Huntingtonilla ei enää pysynyt neste sisällä kovien vatsavaivojen takia.
– Kyse ei ollut mistään normaalista kilpailujännityksestä, Liimatainen sanoi ja kiitteli verryttelykentän lääkintähenkilöstöä ripeästä ja avuliaasta toiminnasta.
Huntington on tehnyt tällä kaudella seitsenottelussa 22-vuotiaiden SE:n 6339 pistettä ja oli hyvän avauspäivän jälkeen Dohassa yli 6000 pisteen vauhdissa.
– Tällainen ei ole mukava päätös valmentajalle, mutta urheilijalle se on vielä kovempi, mutta Marilla on ollut loistava kausi, Liimatainen sanoi.
Lähde: Yleisurheilu.fi
LUE MYÖS:
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset