”Porno-Hassen paluu kotiin” – nyt voi Kotkasta alkaa kuulua kummia

Veikkausliigan noussut FC KTP julkisti vuoden alkajaisiksi vahvistusta toimiston puolelle. Yleensä pienellä huomiolla kuitattu uutinen ansaitsee nyt enemmänkin huomiota, sillä kotkalaisten palkkalistoille saapui mies, joka on ollut monessa mukana.
Hasse Kallströmillä on takana pitkä ura suomalaisessa urheilumarkkinoinnissa. Veikkausliigassa hän on ehtinyt vaikuttaa pitkään niin MYPA:ssa, Veikkausliigan toimistolla kuin FC Lahdessa muiden tehtäviensä ohella. Niin, FC Lahdessa…
FC Lahden markkinointi- ja viestintäjohtajana vuosina 2012-16 toimiessaan Kallström käytti todella innovatiivisuutta otteluita markkinoidakseen ja yleisöä rekrytoidakseen. Kallström muistetaan Lahden torilta kauppaamassa pääsylippuja ennen jokaista kotiottelua, mutta ennen muuta erilaisista teemoista ottelutapahtumiin liittyen.
Parhaiten on varmasti jäänyt mieleen vahvasti aikuisviihteeseen nojannut ottelutapahtuma – toki kyseessä oli iltaottelu – josta Kallström nappasi matkaansa lempinimen ”Porno-Hasse”. Lempinimi on varmasti perusteltukin, mutta ei toki anna täyttä kuvaa Kallströmin laaja-alaisesta markkinointiosaamisesta.
Kotkasta aikanaan lähtenyt Kallström palaa nyt siis kotiin. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, Kotkan suunnalta kuullaan vielä ”jotain muuta” Veikkausliigakauden lähestyessä ja sen aikana.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Max Verstappen paalupaikalta Barcelonan kilpailuun
- Vegas aloitti NHL-finaalit selvällä voitolla
- Viaplaylla todellinen superviikonloppu – NHL-finaalit alkavat, F1, FA Cup ja paljon muuta
- Rajoja rikkovat urheilupodcastit tavoittavat ennätysyleisöjä
- Sevilla juhli Eurooppa-liigan voittoa
- Dallasin suomalaisille raju pettymys – Vegas tyrmäysvoitolla finaaliin
- Everton selvisi pälkähästä – Leicester ja Leeds putosivat
- Max Verstappen Monacon ruhtinas
- Max Verstappen Monacon GP:n paalupaikalle
- Bayern München dramaattisten vaiheiden jälkeen Bundesliigan mestariksi