Alppihiihtolegenda Bode Miller ehti viidensissä olympialaisissaan kasvattaa mitalitiliään Super-G:n pronssilla, mutta amerikkalaista tuskin nähdään rinteessä enää lauantain pujottelussa.

Millerin operoitu polvi on turvonnut kovassa kilpailutahdissa ja lauantain pujottelu on jäämässä tämän myötä väliin.

– Olisi ehkä ollut mahdollista osallistua. Tuntuu kuitenkin hyvältä, sillä olen antanut kaikkeni ja nämä ovat olleet fantastiset kisat, Miller sanoi Kronen Zeitungin mukaan.

Takana viidet olympialaiset ja nimi historiankirjoissa kaikkien aikojen vanhimpana olympiamitalistina alppilajeissa – siltikään 36-vuotiaan alppinistin viimeistä sanaa olympiarinteissä ei välttämättä ole vielä nähty.

– Olin jo 2010 Vancouverissa varma, että ne ovat hänen viimeiset kisansa. Boden kohdalla ei koskaan tiedä mitä tuleman pitää, USA:n päävalmentaja Sasha Rearick myöntää.

– Hän on harjoittelut lokakuusta saakka näihinkin kisoihin kuin riivattu. Koko lajilla on iso kiitollisuudenvelka Bodelle, hän on tuonut alppihiihdolla paljon faneja. Hän on ilmentymä hauskanpidolle, karismalle ja inspiraatiolle, Rearick ylistää.