Petteri Koponen: ”Olen silti ylpeä tästä joukkueesta”
Susijengin taival MM-kisoissa katkesi katkerimmalla mahdollisella tavalla, kun Suomi hävisi torstaina Uudelle-Seelannille. Petteri Koposella oli paikat ratkaista ottelu, mutta tällä kertaa hän epäonnistui.
Susijengi esitti huiman nousun, mutta se ei lopulta riittänyt loppuun saakka.
– Taistelimme itsemme peliin mukaan, mutta sitten hävisimme. Voin ottaa paljon syytä itseeni, sillä eilen missasin vapaaheitot. Se ei kuitenkaan lopulta vaikuttanut, sillä meidän olisi pitänyt voittaa tänään. Emme voi muuttaa enää mitään. Turnaus on ohi ja se on sääli, Koponen manaili.
– Olen silti ylpeä tästä joukkueesta ja siitä miten taistelimme. Tavoitteenamme oli mennä jatkoon, mutta epäonnistuimme siinä.
Fanien usko ei hiipunut missään vaiheessa, vaan kannattelivat Susijengiä kannustuksellaan ja Koponen kiittelikin heidän panostaan koko turnauksen ajan.
– Meidän fanimme olivat uskomattomia ja haluan kiittää kaikkia, jotka tulivat tänne. He auttoivat meitä paljon. On sääli, ettemme päässeet jatkoon, mutta joskus se on tällaista, Koponen jatkoi.
LUE MYÖS:
- Oliver Kapasen tulikuuma vire jatkuu
- Sprinttihiihdoissa yllätysmestarit
- Kuopiossa saatiin uudet maastohiihdon Suomen mestarit
- Minja Korhonen upeasti toinen
- Arsenal ei onnistunut käyttämään saumaansa
- SM-hiihdot käydään viikonloppuna Kuopiossa
- Keski-Euroopan mäkiviikko päätökseen – suomalaismenestys jäi vaisuksii
- Manchester United antoi Ruben Amorimille potkut
- Jasmi Joensuu hyytyi Alpe Cermisin nousuun – Johanna Matintalo paras suomalainen
- Jasmi Joensuulle ensimmäinen voitto maailmancupissa
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Keski-Euroopan mäkiviikko päätökseen – suomalaismenestys jäi vaisuksii
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Niskaset parhaita suomalaisia Tour de Skillä
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Antti Niemi: ”Ei himmennä Pyhää Miestä yhtään”
- HIFK-legenda muistelee peliaikojaan: ”Käytiin syömässä Hesperiassa koko perheen voimin – oli aika hieno juttu”
- Huuhkaja-kärki Joel Pohjanpalo sai joukkuekavereineen porttikiellon paikalliseen discoon!
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Nooralotta Neziri seksikkäänä uima-altaassa – katso kuva