Petter Northug: ”Ennemmin kotiin kuin jälkijoukkoihin”
Kuva: Getty Images
Näiden olympialaisten piti olla ladulla Norjan Petter Northugin juhlaa. Nyt Northugilla on enää yksi mahdollisuus ottaa kaivattu kultamitali – tai yleensäkään mitali – kisojen päätöspäivänä hiihdettävä 50 kilometrillä.
Northugin vire ei ole ollut odotettu, mutta mies itse ei ole antanut periksi, vaan odottaa sunnuntaita luottavaisena.
– Olen edennyt hyvään suuntaan kisojen aikana ja tunnen oloni hyväksi, Northug vakuutti NRK:lle.
Sunnuntain kisaan Northug on lähdössä vain menestys mielessä. Hän lupaa ottaa aloitteet käsiinsä mikäli tarve vaatii.
– Lähden hiihtämään kärkijoukossa, ei ole mitään järkeä hiihtää siellä jossain jälkijoukoissa. Mieluummin voisin matkustaa kotiin.
– Siinä kisassa voi tapahtua mitä vain. Pyrin kaikin keinoin siihen, että olen pirteä kisan lopussa, mutta ei sitä koskaan tiedä.
Viime vuoden MM-kisoissa Ruotsin Johan Olsson karkasi muilta jo hyvissä ajoin ja paineli mestariksi saakka. Northug ei usko Olssonin uusivan temppuaan, mutta ei poissulje sitä etteikö joku saattaisi yrittää ratkaisua jo matkan varrella.
– Dario Cologna voi olla sellainen hiihtäjä, ja samoin Aleksander Legkov, Northug miettii.
LUE MYÖS:
- Minkkisen loistava kausi jäi ilman kruunua
- Pellegrino sanoi hyvästit – voittamalla!
- Pelicans ja Ässät vahvoilla – iso voitto HIFK:lle
- Kotimaisen jalkapallokauden ensimmäinen pytty jäi Turkuun
- Jännittäviä hetkiä NBA:ssa – tuleeko lisää joukkueita?
- Kolmien olympialaisten kävijä sanoi hyvästit
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan