Petri Kontiola: ”Pelaamme paremmin altavastaajina”
Kaksi voittomaalia Leijonille Minskissä iskenyt Petri Kontiola on säilyttänyt uskonsa Suomen mahdollisuuksiin siinäkin vaiheessa, kun suuri yleisö alkoi jo vaipua epätoivoon. Palkinto uskolle on nyt saatu, kun Leijonat taistelee sunnuntaina MM-kullasta Venäjää vastaan.
– Sanoin aiemmin turnauksen aikana, että uskon jatkoonpääsyymme. Teimme kovasti töitä joka ottelussa ja uskoin vahvasti, että alamme saada tuloksia. Sen myötä olemme nyt täällä, Kontiola sanoi lauantaisen välierävoiton jälkeen IIHF:n verkkosivujen mukaan.
Leijonajoukkue ehdittiin jo julkisesti leimata häviäjäksi ja odotukset eivät niukasti saavutetun puolivälieräpaikan jälkeen olleet lähelläkään pilvissä. Takaa on ollut kuitenkin Kontiolan mukaan hyvä iskeä.
– Pelaamme minusta paremmin altavastaajina, se sopii meille. Joukkueen peli ja sisäinen kemia ovat parantuneet kahden viime viikon aikana, Kontiola näkee.
LUE MYÖS:
- Eurooppa-liigan liigavaihe päätökseen
- Käsipallon EM-kisojen välieräjoukkueet selvillä
- Valtteri Bottas pääsi irti F1-testeissä
- Johanna Matintalo juhli ensimmäistä maailmancupin voittoaan
- Johanna Matintalo paras suomalainen sprintissä
- Naisten parisprinttikaksikko kolkutteli palkintopallisijoja
- Konsta Helenius taas pisteille
- LIV Golf täydentää Viaplayn golf-tarjontaa
- Suomen joukkueet maailmancupiin ja lentomäen
- Unitedista Manchesterin herra