Perheestä tuttua itseluottamusta… ”Jos me ei olla kolmen joukossa tänä vuonna, niin kyllä se on pieni pettymys”

SJK:n keskikentälle palannut Matej Hradecky on tyytyväinen mies. Pitkään vaivanneet loukkaantumiset ovat nyt takana ja Hradecky on valmis palaamaan huipulle. Huuhkajissakin pelannut Matej Hradecky lähtee kauteen Hradeckyn veljessarjasta tutulla itseluottamuksella.
– Odotukset kauteen on siksi hyvät ja lähden todella hyvillä mielin tähän kauteen. Sanotaanko näin, että jos me ei olla kolmen joukossa tänä vuonna, niin kyllä se on pieni pettymys, Matej Hradecky sanoi SJK:n verkkosivuilla.
– Uskon, että kaikki sanoo joukkueesta samaa. Totta kai mestaruutta lähdetään tavoittelemaan, mutta minun mielestäni me voidaan olla erittäin tyytyväisiä kauteen myös kärkipään sijoituksella.
SJK:n verkkosivujen haastattelussa kaksi vuotta aiemminkin SJK:n riveissä pelannut Matej Hradecky ylistää uusvanhaa seuraansa.
– Kaikki tuntuu täällä nyt oikeastaan taas ihan samanlaiselta, kuin silloin 2016, kun tulin SJK:hon. Todella ammattimaista toimintaa. Keskitytään kaikkiin pikku yksityiskohtiinkin huolella ja pyrimme saamaan kaikista parhaan mahdollisen irti, Hradecky sanoi SJK:n verkkosivuilla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Toronto pakotti Floridan seitsemänteen otteluun
- Leijonat murjoi Slovenian
- Kasperi Kapanen Edmontonin sankari – Florida tarrasi jatkopaikkaan
- Mikael Granlund hattutemppusankarina
- Ruotsi niukasti Leijonia vahvempi
- Mikko Rantasen hurja vire jatkuu
- Leijonat kaatoi trillerissä Ranskan
- Leijonille nihkeä voitto Itävallasta
- Viaplay esittää kaikki jääkiekon MM-kisojen ottelut
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin