Pelicansin konkari valmiina ratkaisupeleihin – ”Kausi on ollut plusmerkkinen”

Liigan runkosarja lähenee loppuaan ja taistelu pääsystä kuuden parhaan joukkoon ja siten suoraan puolivälieriin jatkuu tiukkana. Yhtenä kandidaattina kuuden joukkoon on Pelicans, joka on sarjassa tällä hetkellä juuri rajan alapuolella kahdeksantena.
– Hyvin on mennyt tähän asti. Saadaan tosissaan pelata, kevätaurinko paistaa ja panokset ovat kovat, kun taistellaan paikasta kuuden joukossa ja puolivälierissä. Mikäs tässä, Pelicansin Miika Roine heittää Liigan verkkosivuilla.
Pelicansin kausi on ollut odotuksiin nähden hyvä, sillä lahtelaisjoukkueessa kävi kova myllerrys viime kauden jälkeen. Roine uskoo Pelicansilla olevan hyvät mahdollisuudet mennä pitkälle tänä keväänä.
– Kausi on ollut plusmerkkinen. Meillä on ollut hyvä meininki heti alusta lähtien. Olemme menneet sekä joukkueena että yksilöinä paljon eteenpäin ja joukkueessa on ollut koko ajan positiivinen fiilis. Olemme paiskineet hyvin hommia, että olemme mahdollisimman hyvässä vireessä kevään tärkeissä peleissä.
– Tavoitellaan sitä, että voitetaan viimeinen peli ja pyrimme parantamaan pala palalta ja katsotaan sitten keväällä missä ollaan. Mielestäni meillä on oma sana sanottavanamme karkeloissa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Huuhkajien EM-karsintajoukkue nimetty – mukana yksi debytantti
- Konferenssi-liigan finaali keskiviikkona
- Vegas jälleen murskaava NHL-finaalissa
- Max Verstappen kaasutteli jälleen ylivoimaiseen voittoon
- Max Verstappen paalupaikalta Barcelonan kilpailuun
- Vegas aloitti NHL-finaalit selvällä voitolla
- Viaplaylla todellinen superviikonloppu – NHL-finaalit alkavat, F1, FA Cup ja paljon muuta
- Rajoja rikkovat urheilupodcastit tavoittavat ennätysyleisöjä
- Sevilla juhli Eurooppa-liigan voittoa
- Dallasin suomalaisille raju pettymys – Vegas tyrmäysvoitolla finaaliin