Pelicansin CHL-ottelusta farssi – Lukko menetti johdon

Champions Hockey Leaguen pudotuspelit alkoivat tapahtumarikkaissa merkeissä. Lukko aloitti tasapelillä, mutta Pelicans tuomittiin hävinneeksi, kun peliä ei voitu pelata loppuun huonon jään vuoksi.
Pelicansin ja tshekkiläisen Vitkovice Rideran välistä ottelua pystyttiin pelaamaan vain reilut kymmenen minuuttia, kun jää todettiin pelikelvottomaksi. Pelicansille annettiin kaksi tuntia aikaa saada kenttä pelikuntoon, mutta siinä ei ikävä kyllä onnistuttu. Näin ottelu jouduttiin perumaan CHL:n ja tuomareiden päätöksellä. Pelicans tuomittiin hävinneeksi ottelu 0-3.
Lukko avasi tasapelillä
Lukko matkusti Innsbruckiin ja haki kotiotteluunsa hyvät lähtöasetelmat 2-2-tasapelillä.
Raumalaiset löivät pökköä pesään kahdesti jo avauserässä, kun Brayden Burke ja Sebastian Repo onnistuivat maalinteossa ja ottelu oli Lukon näpeissä. Toisessa erässä pelin luonne kääntyi kahden Lukon jäähyn jälkeen. Innsbruck iski todellisen pukukoppimaalin 15 sekuntia ennen taukoa. Päätöserässä kotijoukkue huudatti fanejaan vielä toistamiseen. Näin toiseen osaotteluun lähdetään jännittävistä asetelmista.
– Aloitimme hyvin ja toisen erän kahteen jäähyyn asti peli oli kontrollissamme. Taistelimme kunnialla ensin 5-3-tilanteen ja heti perään 5-4-tilanteen, mutta sitten meillä katosi ote pelistä ja he saivat uskoa siitä hetkestä. He saivat toisen erän loppuun tärkeän maalin ja päätöserässä he tarvitsivat yhden paikan, Lukon päävalmentaja Tomi Lämsä kertasi ottelua.
Lämsän mukaan vastustajan vahvuudet ja heikkoudet olivat hyvin tiedossa ennen ottelua.
– Innsbruck oli ihan juuri sellainen kuin olimme skoutanneet. Heillä oli muutamassa kärkiketjussa kiekollisesti taitavia pelaajia ja tiesimme millä eväillä pystyisimme heitä horjuttamaan. Nyt lähdetään tasatilanteesta.
Toiset osaottelut pelataan viikon päästä. Otteluparit ratkaistaan yhteismaalein.
Keskiviikkona oman pudotuspeliurakkansa aloittaa Ilves, joka kohtaa tshekkiläisen Pardubicen Tampereella. Ottelu alkaa kello 18.30.
Viaplay esittää kaikki CHL-ottelut suorina lähetyksinä.
Lähde: CHL:n tiedote
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Sebastian Aho tehokkaana – Jesperi Kotkaniemi ratkaisi
- Suomen joukkueet viikonlopun talvilajien MM-osakilpailuihin valittu – konkari mukana
- Aleksander Barkov vietti historiallista iltaa
- Suomalaishiihtäjät kaukana kärjestä Rukan hyisissä olosuhteissa
- Carolinan suomalaiset syvensivät Columbuksen ahdinkoa
- F1-kausi päättyi Max Verstappenin juhliin
- Iivo Niskanen jäi niukasti toiseksi
- Mikael Granlund sai maalihanansa auki
- Maastohiihdon maailmancup starttasi Rukalla – Norja ja Ruotsi juhlivat
- Suomalaispelaajat jäivät ilman tehopisteitä NHL:ssä – suomalaisvahdilla historiallisen huono ilta