Pelicans-vahti kollegastaan: ”Hauska jätkä”

Nuorisomaajoukkueistakin tuttu Jasper Patrikainen on saanut tällä kaudella mukavasti vastuuta Pelicansissa ja muodostanut tshekkimaalivahti Patrik Bartosakin kanssa hyvän tandemin. Patrikainen nostaa työskentelyn Bartosakin kanssa korkealle.
– Hyvin toimii yhteistyö hänen kanssaan. Hän on mukava ja hauska jätkä. Juttua kyllä tulee koko ajan, ei tule hiljaisia hetkiä hänen kanssaan, Patrikainen arvioi kollegaansa Liigan verkkosivujen haastattelussa.
– Häneltä oppii paljon. Olen saanut paljon kauden aikana sieltä ja vieläkin tulee oppia niin jäällä tapahtuvista asioista kuin jään ulkopuolisista jutuista.
Patrikainen on käynyt Pelicansin oman polun läpi. Viime kaudella hän haki peliaikaa Mestiksestä Peliitoista ja nyt hän on valmis kantamaan vastuuta Liigatasolla.
– Hienoa olla kasvattajaseuran edustusjoukkueessa mukana. Viime kausi meni Mestiksessä vähän vaihtelevasti, ei ollut ehkä niin vahva joukkue kasassa. Mutta peliaikaa tuli ja se oli kyllä hyvä juttu. Mieluummin sitä pelasi kuin olisi istunut penkillä Lahdessa, Patrikainen sanoo.
Lähde: Pelicansin verkkosivut
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa