Pelicans-tähti: ”Pukukoppipuheet samat kuin yleensäkin”
Lahden Pelicans on ollut mediassa viime aikoina pääosin lomautusjärjestelyittensä vuoksi. Itse joukkueen tekemiseen kapteeni Hannes Björnisen mukaan ei keskustelu ole vaikuttanut.
– Me ei voida vaikuttaa niihin asioihin. Seuran tilannetta ei ole nostettu kopissa esiin, vaan puheenaiheet ovat samoja kuin yleensäkin. Meidän treenivahvuudessa mukana olevien keskittyminen on siinä, mihin voimme itse vaikuttaa, Björninen kertoi Pelicansin verkkosivuilla.
– Eli siihen, että tekemisemme on priimaa. Yritämme harjoitella päivittäin mahdollisimman hyvin. Toivotaan tietysti, että tilanne normalisoituisi maailmalla mahdollisimman nopeasti, että päästään ylipäänsä pelaamaan.
Pelicans valmistautuu kauteen uuden valmentajan, Tommi Niemelän, johdolla. Valmennus saa Björnisen kehut jo tässä vaiheessa.
– Valmennusryhmä on todella ammattitaitoinen. Osaamista on, he pystyvät auttamaan niin yksilöä kuin joukkuetta. Pystymme varmasti tulemaan paremmaksi koko ajan, Björninen sanoi Pelicansin sivuilla.
Lähde: www.pelicans.fi
LUE MYÖS:
- Nuorille Leijonille synkkä ilmoitus MM-kisojen alla
- IS: NBA-fanit hämillään Lauri Markkasen käytöksestä
- Kihlattu valmentajana ladulla ja elämässä: Vilma Ryytyn salaisuus huipulle nousuun paljastui
- Jukka Jalonen paljasti MTV:lle – tekemässä lähtöä Italian peräsimestä
- Mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet maailmancupeihin valittu
- Yllätysnimet parhaina suomalaisina Davosissa
- Jasmi Joensuu paras suomalainen sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Suomen parisprinttijoukkueet jäivät ilman palkintopallisijoja
- Viaplay esittää hiihdon maailmancupin Davosissa ja Tour de Skiin Toblachissa
- Viaplay tuo Itävallan FIS-kisat takaisin Suomen ruuduille – talviurheilun superkausi jatkuu