Pekka Koskela: ”Jäästä hyviä kokemuksia”

Pekka Koskela tavoittelee maanantaina menestystä Adler Arenalla, kun olympialaisten ohjelmassa on miesten pikaluistelun 500 metriä. Harjoitukset olympiahallissa ovat saaneet Koskelan luottavaiselle mielelle.
– Olen saanut jäästä hyviä kokemuksia. Luotan siihen, että jää pysyy tarpeeksi kylmänä, eikä mene pikkumiesten sohjosäätämiseksi, vaan on myös meidän isojen kavereiden touhua. Halli on ollut lämmin ja jää kylmä, joten siinä on hyvät lähtökohdat, Koskela ennakoi Yle Urheilun haastattelussa.
Koskelan harjoitukset ovat sujuneet pieniä horjahduksia lukuun ottamatta ongelmitta. Hän on erityisen tyytyväinen areenan jään pitoon.
– Pitopuoli on minulla kaikista tärkein asia. Sen kautta saan jäähän ja aikaan näkymään kaiken sen, minkä olen kroppaani kasannut, Koskela sanoo.
Koskelalle huolia olympiaprojektin aikana ovat tuoneet erityisesti luistimet. Koskelan kenkää on kehitetty yhteensä noin viiden vuoden ajan.
– Onhan kalusto meikäläisen loppu-uran kannalta kulmakivi. Yllättävän nopeasti kengät kuluvat, kun terään saadaan kunnon pito. Hiilikuitukenkä meni halki, joten nyt totuttelen uuteen. Jokainen veto vie sitä parempaan suuntaan, Koskela kommentoi.
– Se, mitä olemme saaneet aikaan, on osoittautunut hyväksi. Nyt on mielenkiintoista nähdä, miten olen luistinten kanssa sinut.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa