Paul Pogballe tukea Tottenhamin tähdeltä – ”Olemme vahvoja yhdessä”
Manchester Unitedin maailmanmestari Paul Pogba on jatkuvasti kovassa median pyörityksessä.
Miestä on kritisoitu lähiaikoina siitä, että miehen mieli olisi jo muissa joukkueissa, kuin Manchester Unitedissa. Unitedin 3-2 -shokkitappio Brightonille ei ainakaan auttanut Pogban tilannetta.
Vahva keskikenttäpelaaja on kuitenkin saanut tukea Ranskan joukkueen kapteenilta, Tottenhamin Hugo Llorisilta. Lloris kertoo, että Pogban asenne on ensiluokkaista.
– Me näytimme, että Ranskan pelaajat ovat vahvoja yhdessä. Jos joukkue ei ole yhtenäinen, se kaatuu jo ensimmäiseen aitaan. Esimerkiksi Paul (Pogba), hänelle on aina sanottu, että hänen pitää keskittyä enemmän joukkueeseen. MM-kisoissa hän ei olisi voinut tehdä sitä paremmin. Hän oli täysillä joukkueen mukana koko turnauksen ajan, josta saimme palkinnon lopussa, Lloris tukee joukkuekaveriaan.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
- Carolina voitti, tilanne tasan
- USA ja Ruotsi pulassa – MM-jääkiekossa viimein jättiyllätys
- Inter on Turun valtias
- Vegasille tuplaryöstö – Colorado vaikeuksissa
- Suosikit vahvoja perjantaina
- Leijonille helppo voitto
- Montreal katkaisi Carolinan putken
- Norja yllätti – jopa voitto lähellä
- Leijonat jälleen loistava – Latvia kaatui murskaluvuin
- Vegas nappasi ison voiton