Suomen päävalmentaja Mixu Paatelainen paljasti torstaina Unkarissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että Suomen jalkapallomaajoukkueen maalilla aloittaa perjantai-iltana Unkaria vastaan Tanskan Bröndbyssä pelaava Lukas Hradecky.

Parin viime vuoden ajan maajoukkueen ykkösveskarin titteliä on pitänyt hallussaan hollantilaisen VVV-Venlon Niki Mäenpää, mutta kolmen pelatun EM-karsintaottelun jälkeen Paatelainen päätti vaihtaa torjuntavastuuta.

– Se on vähän aikaa ollut mielessä. Siihen on ollut aika selvät syyt. Yksi: Niki on ollut kipeänä, noin puolitoista viikkoa kuumeessa ja se ottaa tietysti paljon voimia pois pelaajalta, Paatelainen sanoi Huuhkaja-tv:n kuvaamassa tiedotustilaisuudessa torstaina.

– Toinen on tietysti se, että otteet eivät ole olleet ihan yhtä teräviä kuin olisin halunnut, Mixu jatkoi.

Hradecky, 24, on kuulunut Tanskan pääsarjaseuran Bröndbyn avainpelaajiin vuodesta 2013 lähtien. Hänet on arvostettu sarjan parhaimpien maalivahtien joukkoon ja peliaikaa on kertynyt yllin kyllin, vaikka maajoukkueessa vastuuta ei ole juuri viime aikoina tullut.

Paatelainen myönsi avoimesti, että odottaa perjantain ottelussa paljon näissä EM-karsinnoissa debytoivalta Hradeckyltä.

– Mun odotus on, että Luke pelaa nollapelin huomenna. Se ei ole pelkästään tietysti Lukesta kiinni vaan koko joukkueen puolustuspelistä, Paatelainen selitti.

Hradeckyn ja Mäenpään lisäksi Huuhkajien nykyisen maalivahtitrion täydentää FC Lahden Henrik Moisander, jolle tuore maajoukkuekutsu on uran ensimmäinen.