Päällikkö palasi Päälliköksi

Olli ”OJ” Jokinen on pitkästä aikaa siinä tilanteessa, josta hän nauttii eniten: oman joukkueensa keskipisteenä ja ehdottomana supertähtenä.

Näitä tilanteita ei ole viime vuosina juurikaan miehelle suotu, sillä ikämiesiän saavuttanut, aikoinaan lempinimeä ”Päällikkö” kantanut keskushyökkääjä on vaihdellut NHL-seuroja lähes erehdyksettä vaatimattomasta vielä vaatimattomampaan seuraan. On jopa väännetty vitsiä siitä, mikä on Jokisen pelien ja pisteiden saldo NHL:n pudotuspeleissä. No, se on jotakuinkin nolla.

Mutta tämä ei miehen merkitystä tai saavutuksia vähennä. Ei etenkään Leijonana – juuri vaatimattoman NHL:n pudotuspeliuransa vuoksi on osallistunut yli kymmenen kertaa kevään kisoihin.

Odotukset olivat kovat Jokisen tultua SM-liigaan HIFK:hon ja kotimaan mittakaavan supertähtenä hän lähti NHL-uralleen. Huikea ura siitä on tullutkin, mutta Jokisesta ei sittenkään kasvanut valovoimaisimpien eikä arvostetuimpien suomalaistähtiin verrattava otsikkokone. Osittain siksi, että hän vetäytyi julkisuuspelistä jo kauan sitten ja osittain juuri vaatimattoman ”post-season” –menestyksen vuoksi. Syynä on lisäksi se, että hän on joutunut suomalaisille niin tärkeissä MM-kisoissa loppujen lopuksi soittelemaan toista tai kolmatta viulua – roolinsa toki loistavasti hoitaen, mutta ikään kuin Oscar –gaalan parhaiden sivuosaesittäjien luokassa. Aina on joku vielä valovoimaisempi tähti tullut mukaan ja Jokinen on sysätty suorittamaan ammattimiehen varmuudella oma roolinsa alemmissa ketjuissa.

Nyt tilanne on toinen. Jokinen on MM-kisajoukkueen kokenein pelaaja (HIFK:n 16 vuoden takaisen mestaruusjoukkueen pelikaverinsa Jere Karalahden kanssa) ja selkein johtaja. C –kirjain pamahti rintaan ja ykkösketjun sentterin vastuu on päivänselvästi luvattu Jokiselle. Tämä taas tarkoittaisi – myös pitkästä aikaa, mukaan lukien seurajoukkueet – paikkaa ykkösylivoimassa ja paljon minuutteja.

Vastuustahan OJ pitää – ja myös siitä, että hän on joukkueen kiinnostavin pelaaja. Hän hoiteli ammattimiehen ottein keskiviikon pressitilaisuuden ykköstähden roolin, ilman revittelyä, mutta kuitenkin pudottaen pieniä täkyjä toimittajille. Keskiviikkoillan verkkomediassa OJ hallitsi otsikoita, kuten myös torstaiaamun printissä, kuin silloin joskus ennen. Otsikot ja huomio eivät varmasti tuo mitään lisäpaineita, sillä niistä hän ei välitä. OJ ei hermostu mistään ja enemmän syttyy siitä, että odotukset ovat kovat.

Mutta OJ:n nostaminen noin selkeästi joukkueen ykköshyökkääjäksi ja kapteeniksi kertoo myös yhdestä asiasta kulisseissa. Leijonien valmennusjohto ei todellakaan odota saavansa kumpaakaan Koivun veljeksistä mukaan Minskiin, kävi pudotuspeleissä miten tahansa. Kurri ja Westerlund tuntevat Koivut niin hyvin, ettei heistä ole olemaan tukijoukoiksi pelkkä A rinnassaan. Ja päinvastoin, Jokinen tuntee myös Koivut, joista erityisesti Saku on pariinkin otteeseen MM-kisatasolla sysännyt ykkössentteri Jokisen roolipelaaja Jokiseksi alempiin ketjuihin. On täysin loogista, että Jokisen kisamatkan taustalla on tieto siitä, ettei kumpikaan Koivu riennä avuksi eikä myöskään vie Jokisen roolista palaakaan. Toki myös joukkueen sentterivalinnat ja ensimmäisen vaiheen leimaamatta jääneet passit viittaavat vahvasti tähän asiaan muutenkin.

Mutta muita vahvistuksia vielä odotellaan, mutta mahdolliset Haulan ja Granlundin joukkueeseen liittymiset – joka Granlundin osalta eri aivotärähdysten jäljiltä ja Kummolan MG:n luottomies Ilkka Larvaan koskevien kommenttien jälkeen tuntuisi kaukaa haetulta – eivät uhkaa Jokisen asemaa. Siksi oli helppo hymyillä ja pudotella kommentteja varmana siitä, että asema on pitkästä aikaa se, minkä Jokinen haluaa: paluu Päälliköksi. Toisaalta jos menestyshullu kansa ei saa haluamaansa, osoittaa sormi juuri Jokiseen. Eikä sen jälkeen ole enää päälliköstä tietoakaan vaan jäljelle jää Los Angeles Kings –aikainen Rob Blaken antama lempinimi, Pumpkin Head – Kurpitsapää, josta ei sittenkään ollut joukkueen johtavaksi pelaajaksi.

Pöytä on silti katettu Jokiselle. Tilanne on paineineen sellainen, josta Jokinen nauttii. Eikä ole mitään syytä, miksei hän pelaisi elämänsä turnausta johtavassa asemassa, suurena liiderinä, juuri Minskin kisoissa. Urallaan hän ei ole HIFK:n mestaruuden jälkeen mitään suurta voittanut, joten upea urakin ansaitsisi jonkinlaisen kruunun. Todella monta huomattavasti Jokista huonompaa kiekkoilijaa on urallaan vaikkapa MM-kultaa juhlinut.

Rotaflyer