Valioliigasta viime kauden päätteeksi pudonnut Stoke pyrkii takaisin ylös.

Seura onnistui saamaan nuoren valmentajaässän Gary Rowettin seuraan lupaamalla huomattavasti suuremman siirtokassan, kuin mitä Rowettin aiempi työnantaja Derby omien resurssejensa puolesta pystyi.

Toistaiseksi rahaa onkin palanut parinkymmenen miljoonan edestä ja kaiketi puolet kesälle suunnittelluista siirroista on yhä toteuttamatta.

Tom Incen nappaaminen Liverpooliin lähteneen Xherdan Shaqirin paikkaajaksi on joukkueen suurin siirto. Rowett tuntee Incen yhteiseltä parilta kuukaudelta Derbysta, mikä on varmasti ollut merkittävä tekijä siirron toteutumiselle.

Toiselle laidalle löydettiin puoleen hintaan James McClean WBA:sta ja keskikentälle Oghenekaro Etebo, jolta voidaan odottaa kovaa jälkeä Championshipissa. Hyökkäystä laajennettiin lainaamalla Wolvesissa vaihtokärjeksi jäänyt Benik Afobe.

Toistaiseksi Stoke on saanut pidettyä kiinni Shaqiria lukuun ottamatta kaikista muista avainpelaajistaan. Jack Butlandin nimi on kuitenkin yhdistetty kevään ja kesän mittaan useampaan Valioliigan huippujoukkueista.