Onko Real Madridin kultainen aikakausi ohi? Tässä viisi suurinta suosikkia Mestarien liigan voittajaksi!
Mestarien liiga potkaistaan vihdoin käyntiin tänään tiistaina. Edessä on huppujännittävä kausi, kun muutoksia kokenut Real Madrid lähtee puolustamaan kolmea peräkkäistä mestaruuttaan.
Voittajasuosikkeja kilpailulle on ehkä enemmän kuin koskaan, josta kertoo se, että muun muassa viime kauden finaalijoukkue Liverpool ja Saksan mahtiseura Bayern Munchen jäivät ulkopuolelle, kun toimituksemme valitsi viisi suurinta suosikkia nostamaan ensi keväänä ”iso-korvaa.”
5. Real Madrid
Joukkuetta, joka on voittanut viiden edellisen vuoden aikana neljä mestaruutta, ei yksinkertaisesti voi jättää ulos laskuista. Real on kuitenkin muutoksen kourissa, kun se joutuu tulemaan toimeen tällä vuosikymmenellä ensimmäistä kertaa ilman Cristiano Ronaldoa. Juventukseen täksi kaudeksi siirtynyt portugalilainen voitti Mestarien liigan maalikuninkuuden Real-paidassa kuudella viime kaudella, mutta nyt häntä ei ole lähdetty edes korvaamaan pelaajahankinnoilla. Joukkueessa on myös uusi päävalmentaja Julen Lopetegui, jolla on ollut pienoisia alkuvaikeuksia saada joukkue pelaamaan täydellä teholla. Nykyisellä rosterilla Real ei ole suurin suosikki voittamaan kilpailua, mutta esimerkiksi Chelsea-pelaaja Eden Hazardin hankkiminen tammikuun siirtoikkunassa voisi heilauttaa vaakakuppia.
4. Manchester City
Joukkue on taas yhden kauden rutinoituneempi pelaamaan Pep Guardiolan jalkapalloa. Manchesterilaisten rosteri on laaja, joka kestää vertailun mihin tahansa joukkueeseen. Cityn rakenne on kunnossa, eikä esimerkiksi parin pelaajan loukkaantuminen heilauta valmista sapluunaa. Mikäli City välttää äärimmäisen huippujoukkueen kohtaamisen heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, niin joukkue voi taistella itsensä pitkälle. Kevin De Bruyne, Davis Silva ja Sergio Aguero muodostavat sarjan yhden vaarallisimmista triangeleista.
3. Juventus
Italian mahtiseura on jo vuosia puolustanut hyvin, ja puolustus on se pelin elementti, jolla usein voitetaan mestaruuksia. Tällä kertaa Ronaldo ei ole saksipotkuineen pudottamassa Juventusta, vaan hän on joukkueen apuna reilulla kymmenellä maalillaan todennäköisesti. Juventus on vakiinnuttanut paikkansa Mestarien liigan kärkikamppailussa viime vuosina. Keväällä 2015 ja 2017 Vanha rouva ylsi finaaliin asti. Yksi kysymysmerkeistä on se, että näkyykö huippuvahti Gianluigi Buffonin lähtö joukkueen yhtenäisessä puolustustyöskentelyssä?
2. PSG
Joukkueen hyökkäyskalusto on vailla vertaansa, kun Neymar, Edinson Cavani ja Kylian Mbappe marssitetaan yhtä aikaa kentälle. Mbappe on nyt vuotta vanhempi pelaaja ja hän voi ratkaista jopa itsekseen suorituksillaan yksittäisiä otteluita. PSG on ollut viime vuosina lähellä suurta menestystä, mutta jokin siitä lopullisesta läpimurrosta mestarieliittiin on puuttunut. Olisiko joukkue nyt valmis taistelemaan tosissaan mestaruudesta?
- FC Barcelona
Tänne Pohjolaan asti tuntuu, että tämä ryhmä haluaa voittaa Mestarien liigan tällä kaudella enemmän kuin koskaan. Nälkää piisaa varmasti jo senkin vuoksi, kun joukkueen pahin kilpailija Real Madrid on voittanut mestaruuden kolmesti peräkkäin. Tähtipelaaja Lionel Messi haluaa laittaa gaalavalitsijoille luun kurkkuun tämän kilpailun kautta. Argentiinalainen haluaa pitää huolen siitä, että enää henkilökohtaiset palkinnot eivät kierrä häntä ”heikon” joukkuemenestyksen vuoksi. Barcelonan peli on ollut La Ligassa huipussaan, kun joukkue on voittanut neljä ensimmäistä otteluaan maalierolla 14-3. Se enteilee muille joukkueille vaikeuksia.
Kaikki Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan ottelut suorina lähetyksinä C Moren suoratoistopalvelussa cmore.fi
https://www.cmore.fi/mestarien-liiga/44003007001
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- NHL starttaa perjantaina – Viaplay esittää kaikki ottelut suorana
- HJK:lle selkeä tappio Konferenssiliigan avauksessa
- HJK aloittaa Konferenssiliigan ottelunsa – odotettavissa todella alhainen yleisömäärä
- Patrik Laine missaa alkukauden
- Viaplay vahvasti mukana HJK:n matkassa Konferenssiliigassa
- Liverpool nousi sarjakärkeen – ManU:lle nolo romahdus
- Bayern München ja Leverkusen ottivat yhteen Bundesliigassa
- Huuhkaja-hyökkääjä hurjana Skotlannissa
- Huuhkaja-hyökkääjä loistaa Ruotsissa
- Eurooppa-liiga pyörähti käyntiin