Oliko tämä jo liikaa Diego Maradonalta? Laukoi kovan väittämän Lionel Messistä
Kuva: Getty Images
Argentiinan maajoukkueessa uransa lopettavan Lionel Messin yksi suurimmista kritisoijista on ollut argentiinalaislegenda Diego Maradona.
Vaikka Messi teki Argentiinalle huikeat 55 maalia, Maradona on arvostellut Kirppua useasti.
Sama tahti jatkui viime viikolla, kun Maradona keskusteli Messistä brasilialaisen, kenties kaikkien aikojen parhaan pelaajan Pelen kanssa. Kaksikko esiintyi yleisötilaisuudessa Pariisissa, kun EM-kisoissa oli välipäivä.
– Hän todella hyvä ihminen, mutta hänellä ei ole persoonallisuutta, Maradona tylytti Pelelle Daily Mailin mukaan.
– Häneltä puuttuu johtajuus, hän jatkoi.
Messi ilmoitti lopettavnasa pelaajauransa sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Argentiina hävisi Copa American finaalin Chilelle rangaistuspotkuilla. Messi epäonnistui pilkussaan.
Finaalitappio oli Messille jo kolmas Copa Americassa. 2014 hän pettyi niin ikään MM-kisoissa Brasiliassa, kun Argentiina hävisi Saksalle finaalissa.
LUE MYÖS:
- Eurooppa-liigan liigavaihe päätökseen
- Käsipallon EM-kisojen välieräjoukkueet selvillä
- Valtteri Bottas pääsi irti F1-testeissä
- Johanna Matintalo juhli ensimmäistä maailmancupin voittoaan
- Johanna Matintalo paras suomalainen sprintissä
- Naisten parisprinttikaksikko kolkutteli palkintopallisijoja
- Konsta Helenius taas pisteille
- LIV Golf täydentää Viaplayn golf-tarjontaa
- Suomen joukkueet maailmancupiin ja lentomäen
- Unitedista Manchesterin herra