Ohjusiskut eivät haittaa – F1-viikonloppu viedään läpi suunnitellusti

Saudi Arabian GP:n yllä leijui kirjaimellisesti tumma pilvi, kun radan läheiseen öljyjalostamoon iskettyyn ohjuksella. Kilpailu aiotaan kuitenkin vielä läpi suunnitellusti.
Perjantain ensimmäisten vapaiden harjoitusten aikana jemeniläinen terroristiryhmä teki ohjusiskun öljyjalostamoon. Toiset harjoitukset vietiin läpi normaalisti, mutta kuskit, kisajohto ja tallien johdot kokoontuivat päivän päätteeksi yhteen pohtimaan kilpailun jatkoa ja turvallisuutta.
Päätös tehtiin, että aika-ajo ja kilpailu ajetaan suunnitellusti. Kokouksesta tihkuneiden lähteiden mukaan kuskit eivät olisi halunneet jatkaa kisaviikonloppuna ja olivat kisan peruuntumisen kannalta. Kisajärjestäjät takasivat kuitenkin kilpailun turvallisuuden ja näin kisa käydään normaalisti.
Formula 1 -lähetykset ovat tästä kaudesta lähtien katsottavissa yksinoikeudella Elisa Viihde Viaplay -palvelussa ja V sport -kanavilla. Viaplayn lähetykset kattavat kaikki F1 -harjoitukset, aika-ajot sekä varsinaiset kisalähetykset sekä runsaasti muuta oheisohjelmistoa.
F1 -lähetysten lisäksi Elisa Viihde Viaplayssa nähdään myös kaikki 14 F2 -osakilpailuviikonloppua sekä kaikki F3 -osakilpailut sekä W Series -sarjan kilpailut. Kaikki kisat selostetaan suomeksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu