Nyt on kokemusta matkassa – melkoinen nimilista julki!
Kuva: Juha Tamminen
Suomen Palloliitto on julkaissut tulevalle UEFA Pro-valmentajakurssille valituista valmentajista. Palloliiton tiedotteen mukaan kysyntää oli valtavasti – mukaan hakijoista valittiin 15 nimeä. Nimilista kertoo kokemuksen ja meriittien kautta siitä, että ylimmälle tasolle valmentautuminen kiinnostaa.
Huuhkajista tuttuja nimiä on lukuisia: Teemu Tainio, Mika Väyrynen, Mikael Forssell ja Mika Nurmela pelasivat yhteensä pelaajaurallaan 285 kertaa A-maajoukkuetasolla.
Nelikosta Tainio on nykyään Veikkausliigan Hakan päävalmentaja, Väyrynen oli HJK:n mestarijoukkueen apuvalmentaja ja nyt Ykkösen Klubi 04:n päävalmentaja, Forssell valmentaa HJK:n A-junioreita ja Nurmela puolestaan tunnetaan Huuhkajien apuvalmentajana. Veikkausliigan ensi kauden päävalmentajista myös AC Oulun Jyrki Ahola valittiin kurssille mukaan.
Kansallisesta liigasta ovat tuttuja Jonne Kunnas ja Pauliina Miettinen. Joonas Rantanen puolestaan voitti HJK:n naisten kanssa Suomen mestaruuden edellisellä kaudella.
Pro-kurssin kesto on noin puolitoista vuotta ja kurssi alkoi sunnuntaina.
UEFA Pro-valmentajakurssille valitut:
Teemu Tainio Joonas Rantanen Mika Lahtinen Toni Lindberg Jonne Kunnas Pauliina Miettinen Mikael Forssell Osku Partonen Mika Nurmela Sampo Koskinen Mika Väyrynen Ossi Virta Jyrki Ahola Arttu Pitkäkangas Erol AtesLUE MYÖS:
- Eurooppa-liigan liigavaihe päätökseen
- Käsipallon EM-kisojen välieräjoukkueet selvillä
- Valtteri Bottas pääsi irti F1-testeissä
- Johanna Matintalo juhli ensimmäistä maailmancupin voittoaan
- Johanna Matintalo paras suomalainen sprintissä
- Naisten parisprinttikaksikko kolkutteli palkintopallisijoja
- Konsta Helenius taas pisteille
- LIV Golf täydentää Viaplayn golf-tarjontaa
- Suomen joukkueet maailmancupiin ja lentomäen
- Unitedista Manchesterin herra